perjantai 31. heinäkuuta 2015

Koneisto

Olen luottavainen kokonaisuus,
osiemme summa.
Valmis tuote,
valmiista paloista.
Sääntöjen mukainen,
kuten palapelit,
joista vain se ratkaiseva pala,
on tielleen häipynyt.


Niin valmis,
niin kesken.


Valmis vain,
sillä tietyllä,
oikealla,
ehjällä,
vahvalla,
varmalla,
puhtaalla,
tummalla,
rumalla,
väärällä kaavalla.


Se on niin väärin,
ja niin oikein.
Olipa se kovin ankarasti sanottu.



torstai 30. heinäkuuta 2015

Menetys

Minä rukoilin silloin viimeistä kertaa.


Siskoni verestä,
uusi elämä,
huutaa keuhkoistaan rakkaani elämää.
Verinen nuora,
viimeisenä merkkinä,
kahden ihmisen viimeisestä yhteydestä.


Niin helppo katkaista.


Vihani saa muodon,
inhoni sen airueeksi.
Ne marssivat kuin mustuva aalto,
keihäät tanassa.
Vaatimaan verta,
viattoman olennon.


Tämä kun tuntui niin,
kurjalta kaupalta.


Sidoin sen kuitenkin,
vaaleisiin liinoihin,
ja vein pois.
Puna siskoni liepeillä,
sama kapalon kääreissä.


Eläisitpä sinä,
hieman kauemmin.


Ohi uuden syntymän.





keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tyhjän materialistin henki


Miksen hyväksy,
ymmärrä,
alistu.
Nää totuutta,
ymmärrä kokonaisuutta.


Sinä tiedät.


Ne olivat ohjeeni.
Havaitse,
havannoi,
halaja.


Niin minusta tuli omistaja.


Poltin mustat sukkani,
jo ajat sitten sinuun.
Ne jäivät,
jokaisella kerralla,
jokaiseen paikkaan.


Sinä turhauduit niihin nopeasti.
Niin kovin nopeasti.
Ja minä kun en,
ikinä oppinut,
ymmärtämään miksi.



Halusin odottaa

Mustunut naamari,
saastaisella pöydällä.
En ollut jaksanut,
pyyhkiä puruja tai pölyjä.

Ehkä siksi,
ne jäivät pintaan kiinni.


Maalia päälle,
yritin peittää vähäiset jäljet.
Vahvistaa,
puhdistaa,
tekojeni merkkejä.
Se oli kovin kaunis naamio.
Taistelukaasun tummentama.


Sanoit palaavasi,
ottavasi sen takaisin,
kun taivas tummenee ja aurinko harkitsee palaamista.
Kun nauravat sienet,
taivaanrannasta,
ovat hälvenneet.


Minä odotan sinua.

Naamiollasi on nyt kasvot.

Tummat,
julmat,
pölyiset.


Tunnethan sinä minut.
Niin laiska,
viimeistelemään mitään.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Persoonallisuudesta

Äänesi sortui sen aikana.


Sen kaiken,
ja ehkä aavistin.
Mutten suuremmin,
ajatellut etukäteen.


Jälkikättä ei tarvita,
muutenkaan.


Väitin tietäväni,
äidistäsi niin paljon.
Liian symmetrinen verkko oli,
mielestäsi universumiksi.
Eikä omituinen mies,
ollut laisinkaan hirtetty.


Sinä tiesit niin kovin paljon.


Jaoin muutaman totuuden,
yrittäen saada itseni kartalle.
Kartalle itseni kanssa.
Elämä kuitenkin on niin monimutkaista,
ja ennen kaikkea,
hämmentävää.


Rappukäytävään astuminen,
oli silloin kovin vaikeaa.
Ajan kulkua,
en silloin kaivannut.
Toivoin vain järjen kuolemaa,
ajatuksen lobotomiaa.


Olit kaunis,
ja kovin väsynyt.
Minä tungetteleva,
seurallinen,
ja etenkin,
ajattelematon.


Kuulostinpa koiralta.
Sain rapsuni kuitenkin.


Tämä huomionkipeys,
niin kovin vaikeaa.
Se ei tee,
minusta tai mielestäni,
mistään,
kovin realistista.


Mieli kääntyy,
kääntyy,
kääntyy.


Olen kuitenkin yhtä mieltä,
itseni kanssa.


No regrets.



maanantai 27. heinäkuuta 2015

Parempi kuin palaa pohjaan

Sumussa.


Määränpää merkitty,
vanhenevaan karttaan.
Teiden nimet vääriä,
tiet väärillä mäillä.
Mäet ympärillä kuvitellun laakson,
laakso kasvavana autiomaana.


Olen kuitenkin perillä.


En osaa kertoa,
sen maan nimeä,
jolla hetkittäin,
jaksoittain,
jaksan astella.
En tunne maastoa,
en luontoa.
En sen kauneutta,
tai julmuuden verhoa.


Tunnen kuitenkin itseni.
Tiedän mitä haluan.
Tiedän miten toimia,
ja olla.


Kaikkia askeleita,
voisin katua.
Harppausten seassa,
oli harhajälkiä.
Vääriä valintoja.
Tummia viivoja.


Kuitenkaan,
en tässä,
en nyt,
osaa,
halua,
tai ehkä ymmärrä,
katua mitään.


Sillä olenhan nyt,
tänä kokonaisuutena,
tässä ja nyt.
Hämmentävällä tavalla,
sumussa,
olen onnellinen.


Onnellisesti eksynyt.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

**** täytyy


Listaanpa asioita,
joita en tähänkään mennessä,
ole saanut tehdyksi.


Muistan jokaisen sivun,
jokaisen merkinnän ja viivauksen,
jotka kertovat,
jotka jakavat,
tietooni sen kaiken,
mikä jäänyt on pois.




Lue kirja.
Liiku ulkona.
Osta kengät.
Valmistu.
Kasva.
Ulosta.
Toista.


Haista lista vittu.



torstai 23. heinäkuuta 2015

Tällä kertaa.

Elävää massaa,
lukumäärältään ihminen.
Odottaen alkupisteessä,
hengittäen päämäärässä.
Täysin,
kaikin puolin,
samassa paikassa.


Kääntyi osoittajiin,
näki ajan tulleen,
taas hieman lähemmäksi.
Soi kaloreitaan,
kulutti viidettä kirjainta,
sairaitakin määriä.
Katosi hälyä,
vältti meteliä,
kaipasi rauhaa.


Ihme kyllä,
saikin sen kaiken.


Aika kului,
kalorit paloivat,
taivaskaan ei synkennyt,
kuin muutaman asteen.


Kello 17:55,
savuan hieman,
kun odotan ystävää.


VR se vain tarjoaa matkaa.





sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Fit-ness-konsoli

Se tavallinen tarina.


Jälleen,
jo toistamiseen,
uudelleen,
tupakoin alasti parvekkeella.


Joku kysyy,
ylös katsahtaen,
etsien,
teolleni tarkoitusta.


Minähän vain tupakoin.


Jätän vastaamatta,
niinkuin joka maanantai teenkin.
Hän on urheilija,
kunnollinen kuntoilija.
Terveellisen elämän vaalija,
urbaanin utopian alttari.


Ja minähän vain tupakoin.


Jaksaisimpa haastaa riitaa.
Hätistää tuon kärpäsen,
kiukkuisen eläimen,
taloyhtiöni pihalta.
Turhaa,
turhaa.


Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.


Tai viimeistään,
rahkansa loppuminen.







perjantai 10. heinäkuuta 2015

Hänen jälkensä





Taas jälkeenpäin,
kun laskevassa yössä,
nuolin uusia haavoja,
jotta riipivä kipuni,
antaisi edes yhden hetken,
vapaalle miehelle.


Käsieni hiertymät,
ranteeni punoittaa.
Kaulaani en edes,
kirkkaassa valossa,
uskalla katsoa.


Hänen hajuvetensä muistan.


Katselen vaatekappaleita,
joita hän ripotteli asuntooni.
Jotten vahingossakaan,
pienissä, onnellisissa hetkissäni,
unohtaisi häntä.


Maistan hänen kynsilakkansa.


Etsin uudet sukat,
puen puseroni jäänteet,
samaan kasaan ne lopulta päätyvät.
Katson vaaleaa lattiaa,
sormieni läpi.


Silmäni verestävät.


Haistan rasvan.


Vaihdan sen lukon,
kahvikupin ääreltä.
"Kolmas kaappi oikealta" hän sanoi.


Vain hänellä on siihen avaimet.


Kääriydyn riekaleisiini,
kuuntelen rapinaa seinissä.
Annan kahvin kuolla pannuunsa,
kaadan sen täyteen suolaa.


Kumpa edes se,
oppisi muunkin keinon,
kuin napista valumisen.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Suola


Niinä päivinä,
edes viini ei auttanut.
Pyöritin pöydälläni samoja lehtiä,
jotka pistin eilen takkaan.


Miksi kaduin,
ja annoin sormiini jäljet palaa.
Miksi havittelin luettua tuhkaa.


Laskin simpukoideni kuoret,
jotka nekin,
odottivat jotakin.


Niitä en kuitenkaan,
tuikannut tuleen.
Tarvitsin näet,
ystäväni rakkaani,
tuhkakupit ystävilleni.


Meren suolasta,
yritin saada kyyneleitä pullooni.
Minä kun en,
useimminkaan,
suuremmin itke.


Kaipaan sitä,
toisinaan.
Muuttumista meren kahdeksi joeksi,
sortumien kasaamaksi,
murtuvaksi kokonaisuudeksi.


Kaipaan heikkouttani.
Vaikka se onkin kovin läsnä,
joka tapauksessa.


Joka hetkessä.









Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *