Sunnuntai-ajatus

 
Olenkohan ymmärtänyt,
  kaiken tarpeellisuutta?

 
 
Syvintä filosofiaa,
  ajatusten myrskyä,
  tai sympatiaa.


 
Jotka oikeastaan,
  lakkasivat olemasta.

 

  Sanoin sen kaiken.

  Sinä nauroit.

 ''Senkin hassu.''

  Minä olin,
  kuitenkin,
  vakavissani.



 En osaa ymmärtää ajatusta.

Epilogi

Minä tiedän,
sinä särryt.


Sinä tiedät,
etten ehkä kestä.


Hän tietää,
sen jälkeenpäin.
Tuotuaan kukkansa,
omalle muistolleen.


Me tiesimme lopputuloksen.

Elämästäni

Lisään viiniin sitruunan.


Istun samalla sohvalla,
kuuntelen vanhaa musiikkia.


John Lennon,
minä taksin.


Haistan kirpeyden,
Tarantino raiskaa näkökenttäni.

Polttaa omansa

Puhallan sinut tuuleen.


Se kaikki tapahtui,
niin pian,
etten ymmärtänyt,
seurauksia.


Sinähän kuitenkin,
jo paloit.


Keräsin sinut,
saunani lauteilta.
Ikkuna kun oli auki,
ja tuuli varsin oikukas.


Ymmärrät kai.


Samaan ämpäriin,
sinäkin kolahdit,
mihin varistin savukkeeni tuhkat.


Eihän teissä enää,
ole paljoakaan eroa.


Paloitte hetken,
elin sen nautinnosta.
Kuitenkin,
se sama tyhjyys,
ja haju kiinni vaatteisiin.


Syövältä säästyin,
kuitenkin.

Lyhyt oppimäärä

 

  Kauneus löytyy ruumiista.

  Kauneus löytyy sielusta.

  Kauneus löytyy siitä kaikesta,
  ja edellämainituista.


  Siksipä jalkani verestävät,
  siruisella lattialla,
  joka leikkii heijastusteni loimussa.

Pohjustus

Sen tyhjyyden täytteeksi,
palasin siihen,
samaan ristiin.


Moderni Jeesus,
kansan herra.


Egoisiminsa pelastaja.


Olen niin ylpeä itsekkyyttömyydestäni.

Lopputilitys

        Minä väsyn,
  kantamaan ihmistä.


        Minä väsyn,
  nukkumaan alasti.


        Minä väsyn,
   suolaiseen mereen.


        Minä tahdon,
  vaieta taas.
       
        Väsyä kaikkeen,
  olevaiseen olemukseen,
  kuolevaisesta olevaisuudesta.





          Kannanko aina,
   itseni taakkaa.

AAsD

 HAISTA YTL VITTU

Kaipuuskasta

Itsensä toistaminen,
jakautuu lasissani synniksi,
niin selkeäksi,
ja vääjäämättömäksi.


Samat teot,
samat sanat,
samat laulut.
And repeat.


Jätän kovin paljon taakseni.


Tänään tosin,
tarkoituksella.


Haluan olla Hannu,
haluan olla Kerttu.
Leivänmuruni oli vain kovin iso,
ja sinertävä.

Itseisarvo

Sinä saasta.






Anna minulle,
vapauteni takaisin.






Anna minun,
vihdoinkin palaa.

Maa hiekassa

 Luoti läpi vatsan,
antaa tomulle uuden sävyn.
Kuin Tarantinon filmiä,
punaneste ilmassa,
he kaikki kaatuvat,
omiensa käsiin.


Säkki päähän,
kasvot seinään,
kumarra graffitille.


He juoksevat,
pakoon toisiaan,
kaikkeaan.
Laukauksin haljennut maa,
sille mahdotonta rakentaa,
vain paeta.

Yrittäen hengittää,
vesimassojen sylissä lapsi,
antaa huutonsa tummenevaan sineen.
Samalta sannalta,
saadaan uusi reliikki,
töllistelevälle yhteiskunnalle.

Äiti lapsi sylissään,
rauhoittaa pientä kuolemaa,
joka ottaa valtaa.
Yrittää hyräillä,
pitää ääntä,
viimeisenä ohjenuorana,
viimeisenä linkkinä.

Älä itke, lapsi.
Äitis on tässä.
Isis on vahva,
ja äitis on tässä.

Manifesti

En pääse pakoon,
vaikka yritän.


Askel askeleelta,
kauemmas ja kauemmas,
mutta siltikin,
kohtaan sen.


Sen kaiken.
Kaikin puolin.
Kaikin osin.


Miksi nautin siitä,
siinä pyörimisessä.
Astelen samaan,
vain tajutakseni,
että haluan pois.


Mutta sinä jäät.
Sen tiedän.
Siksi itken.


Säälittävää,
omalla tasollaan.


Jäljethän olivat minun.


Se vain sattuu,
niin paljon.


Olisinpa edes rehellinen savukkeistani.

Muutoksesta part.2

Suljin silmäni ja sinä muutuit.
Pidin hetken henkeäni,
puristin ne kiinni ja toivoin,
että asia palaisi.


Sinä palaisit.


Sillä olit niin kovin uusi.
Uudessa kuoressa,
uudessa pinnassa,
uudessa kokonaisuudessa.


Minä pelkäsin.


Nykyään huomaan,
selkärankani heikkouden.
Konservatistinen veri,
täytyy vuodattaa.


Minä en vain ymmärtänyt sinua silloin.