perjantai 29. joulukuuta 2017

Reboot Das Sucum

Vanhaa viinaa ja euforiaa,
kuivaa lihaa jota voi rakastaa enemmän tai vähemmän.
Siinä on suolaa,
härskiintynyttä rasvaa ja jotain tahmaa,
mitä jäi takkiin ja sukkiin ja niihin nukkiin jotka hinkkasin kun tuli niin kovin hiljaista.

Oi kuinka kaipaan tuulta ja merta,
ja tuoretta verta sekä suolaa, kun leikkaan kalan ja sanon valan, että nyt on sen aika.

Aika nähdä se kaikki tuleva,
ja kaikki joka meni.

Tiedän mihin vedet kuivuvat,
kuulen mihin taivas laskeutuu,
tunnen mullan kaivautuvan metrien syvyyteen.

Minä nään,
miksi tämä kaikki on se.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Most Palone

Me.

Me olimme ne,
ja se lakkasi meidät niillä väreillä,
jotka he määräsivät.

Jokainen on yhteiskunnan luomus.
Miksi heidät maalattiin niin erilaisiksi?

Joku on rokkari,
joku muu tähti.
Omien tekojensa tuotos.
Luonnos jostain,
josta tulee jotain suurta ja ehkä kaunista.
Ehkä merkittävää.
Tai heille merkitsevää.

Teen taiteeni itse,
siksi he eivät pidä minusta.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Mä kuolen tähän juttuun

Sosiaalinen sekakäyttö,
arjen arvet ja paskaiset vaipat.
Pisut ja pesut,
ruusut ja risut.

Kaikki mikä ärsyttää.

Tautia ja savua,
tummia värejä kaikilla seinillä.
Sekä minä,
elämäni paskin maalari.

Mä kuolen tähän juttuun.

maanantai 4. joulukuuta 2017

MimmixRami

Hukassa,
ja kartalla.
Niillä merkeillä,
jotka ovat me.

Ne,
kun ne sanovat,
että et riitä.

Sinä olet väärä,
ruma,
ja tarpeettomasti kyyninen julma.
Itsellesi.

Sanon,
te ette ole oikeassa.

Me olimme ne.
Me olimme rikki.
Me emme ehkä toimi.
Paitsi toisillemme.

Ja ainoastaan sillä,
on merkitystä.

Joensuu

Trendi. Tulva. Tunne ja mieli. Tuuma. Turkistalous. Työ-terveys-turvallisuus. Tähdet ja avaruus. Uljas. Urheiluampuja. Vapaa-ajan kalastus. Vapaa-ajattelija. Vauva. Venäjän aika. Vetouistelu. Veteraani. Viherpiha. Vihreä lanka. Viini. Vitriini. Viva!. Voi hyvin. Vman. Ydin. Allas. Astronomy.

Sen ei tarvitse olla niin vaikeaa.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Pasila

Kovin ne juoksevat.
Ja se inspiroi.

Katsovat tauluja ja juoksevat,
jotta peittyisivät hetkiksi metalliin ja olisivat pian toisaalla.

He maksavat tästä huvista aina rahaa.
Miksi en itse tästä nauti?

Herään aikaisin,
matkaan vain,
jotta voin matkata lisää.

Ehkä se on syvin tarkoitus.
Sanoin sinulle,
jos en lähde en voi ikinä tulla takaisin.
Kysyit entä jos en ikinä lähtisikään.
Katsoin sinuun,
ja totesin; minähan olen aina kanssasi.

Paskat välimatkasta,
tai matkoista yleensä.

torstai 26. lokakuuta 2017

Perikato



Vala valasta valalle,
lauluja nukkuvaalle valaalle syvällä öljyisessä meressä.
Sen veressä,
valuu pelkkää mustaa koska taivaalla ei näy tähtiä.
Kaikki kuut sulkevat silmänsä,
kun maa nielee omansa jälleen kerran.

Meri palaisi jos kukaan sylkisi ilmaan kipinän.

Ja vaikka kaikki maat palaisivat tuhkiin asti,
ja tuhka peittäisi nukkuvat lapset ja hylätyt kapalot,
katsoisimme aina vain länteen,
josta auringoista suurin nousisi nielaisemaan kaiken tässä maassa,
jossa ilmansuunnatkaan eivät enää tarkoita mitään.

Me olemee mustaa,
me olemme punaa.
Me olemma aikaa ja kaikki,
joka voidaan lopulta unohtaa.
Me olemme suru ja perikato,
me olemme syöpä ja tauti.
Me olemme paha uni,
josta kerrotaan vuosien jälkeen.

Me olemme ihmiset,
ja me emme osaa pitää mitään.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Masennus

Meissä jokaisessa on jotain,
jonka puolesta taistella tai kuolla.
Meissä on rakkautta,
meissä on voimaa.
Meissä on vihaa ja kaunaa.
Meissä on tuskaa,
kipua, pelkoa ja tuskaa.

Me elämme,
me hengitämme.
Me olemme niitä,
jotka astuvat ja olevat.
Elävät,
vaikkei se tuntuisikaan päivisin siltä.

Huomaa minut.
Tunne minut.
Ole minä ja kerro minulle päivittäin,
että puolestani jaksaa jatkaa eteenpäin.
Sano minulle ne sanat,
murra ne peilit ja huuda se tunne pois,
joka kalvaa sieluani joka yö ja päivä.
Puhdista ne haavat,
rakenna ne sillat jotka hakkasin palasiksi matkatessani itseäni karkuun.

Minä olen kartalla.
Minä olen suunnalla.
Vielä joskus,
taas rakastan itseäni.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Tippoja

Päiviä.

Vuosia.

Minuutteja.

Kuukausia.

Jos se menisi siihen,
mikään ei olisi enää nestettä kummempaa.

En halua olla pullon alla jokaisen päivän jälkeen.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kuolema polkee pyörällä


Syyssateissa sillä on vaaleansininen takki, josta vaaleansiniset pisarat valuvat teille ja pientareille. Kuu ja tähdet osuvat niihin luoden pieniä kyyneliä kuoleman takkiin. Ne ovat valkoisia. Ne ovat mustia. Ne ovat kuoleman puumerkki, jokaiselle kohtaajalle. Kun hän pysähtyy kohdalle, laskee painon oikealle jalalleen ja nostaa kypäränsä, saatat nähdä vilauksen vaaleista hiuksista, jotka vesi on mustiksi värjännyt. Pimeässä kun verikin on tummaa, jonka jopa kuu mustaa. Kuoleman silmät katsovat ja kuulet tervehdyksen kohteliian. Herrasmies hän on, näet. Ja jos päivä on oikea, hän pyytää sinut mukaan. Tarakalla on aina tilaa, hän kertoo. Kyyti on tasainen kanssa hiljaisten. Eikä siitä käy kansan kieltäytymään. Kun kuolema polkee pyörällä, on aika istua kyydissä kun syksy saapuu.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Jälkiolot

Se lepää,
ja otan happea muutaman kerran liikaa suhteessa siihen mitä meidän välillämme oli.

Saatana,
en muista kuin tequilan ja mustat naiset.

Yhden ihmisen kolme leipää ja kaksi kalaa

11:34

47 istumapaikkaa

eikä yksikään ole minulle.

Viikkoni hänen kanssaan oli se,
jonka vielä muistin.
Muita päiviä sitten en.

Prosentit olivat liian suuret.
Ja niitä oli liian paljon.

Jopa huvittavaa,
että niistä kuukausista aikani sinun kanssasi oli kaikista hetkistä elävimpiä.
Lihaan kulunut aika ja sen tunteen sidos,
jonka sinuun kiinnitin piti minut hetkittäin selvempänä kuin päiviä sitten.

Miksi syyttäisin meitä siitä,
että olimme yhdessä onnellisia yksin?

Kello tikuttaa,
ja me lopetamme laskun jokaisen iskun jälkeen.

Minun laskuni alkoi siitä kun sain sinut.
Ja se mäki on parempi kuin yksikään Puuhamaa.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Konstruktiivinen apatia


Hiekoilta,
rannoilta.

Tuulilta vienoilta nousi kutsu sen kaiken päättämähän.

Huutavat linnut nousten kuoroonsa,
maalaten taivaan viivoilla ja täplillä ja tuoden pilvet taas hieman lähemmäksi meitä.

Minä olen siellä rannalla.
Minä olen se ranta.
Sen kivet ja sirut ja eilisen pahvinen laatikko.

Varpaani hiekassa, katse kaiken lopussa ja alussa kuin horisontissa nousevat mastot,
minä kasvatan kolme suurta puuta vuosien saatossa.

Kun harmaannun, ja ne elävät vihreämpinä kuin mikään minkä muistan,
minä kaadan niistä suuria lankkuja.
Narun kudon ruohosta,
naulat hukkuneiden kylkiluista.
Kun aallot hankaavat valkeita varpaitani kallioiden muassa,
ja taivaanranta on harmaa ja silti hohtavan kirkas,
minä kiedon elämästäni oman hirsipuuni.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

RWS

Jätän tämän vain tähän.
Nes tisyöl tyn.

Hieman vielä.
Anomus Niille Noille Aikanaan Aikaisin Noille Taidan Ennättää Edetä Kosahtiko Salaisuus Ihmetyttää

__ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __
L. W. C. X. G. P. P. A. A. C. X. G.

Ensin vähän alemmas.





Ehkä muutama rivi.
Tarkistitko jokaisen ensimmäisen toisesta?

Tai ei, mene takaisin ylös.





Post An Neum cos Sumun.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Valvojat

He saapuvat aamuisin.

Askeleet,
tassut kankaiden peitossa.
Veitset syvällä selässä,
ja matka siinä pisteessä että sen on aika päättyä.

Soihdut,
soihdut talojen välissä.
Talot liekkien sylissä.

Me teimme sen.
Me astuimme ennen varjoihin,
ja nyt he ovat täällä.

Heitä on monta,
mutta silti aina yksi.

Liekki palaa heissä kaikissa.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kevät 2015

Vuotaa
Vuotaa
Vuotaa

taas.

Jokainen jälkensä jättänyt arpi vuotaa lailla mahlan hänen vuoteessaan.
Luoteessa,
kurkistaa muutamat tornit savujen seasta kuin Samulin savukkeet.

Ne pellot muistan.
Ne tiet muistan.
Ne kädet muistan.

Jos olisin käyttänyt vokaaleita,
olisit jo vankilassa.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kynä ja sana

Aine ja materia anemia jaa ne miehet kasvavat seiniin home sweet homelius polttaa savukeskiviikkona varmaan sataa kohta sataa tuhatta euroa väärää raahaa alas mäkea aika sätkiä hieman eilistä enemmän.

Kirjoittajan mieli ilman mitään mieltä on sinällään upea.
Typeryksen täytyy vain osata lukea.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Niinisalo


Minulla on hammasharjat jokaiselle naiselle.
Niille harvoille,
joiden luona käyn kahvit keittämään.

Muutama tippaa lasin pohjalle pohjanmaan kautta lentää laatta.

Lakanat aina jälkeenpäin likaiset.

tiistai 22. elokuuta 2017

Hole

Viina ja veri ja mahahaava.

Ollaan kaikki kristuksia silloin,
kun sappi huutaa kurkussa eikä kyse ole mistään vegaanisesta.

Liha on aina lihaa,
ja kebu maistuu silloin pahalta kun kertaalleen syöty toimii vain hetken.

Rasvaa ja sokeria kello 10:55.

Ja kierto alkaa alusta.

torstai 17. elokuuta 2017

Rauniot

Myrkky,
pelkästään meille tyrkyllä ja laseina,
joita laskea aamuisin ja iltaisin ja lopussa kun on uusi aamu.

Annos,
kummatkin kannossa sanoit ettei siitä tulisi mitään.

Siitäkään,
et ollut oikeassa mutta ymmärsin,
miksi väärä oli sinulle helpointa.
Kun mahdollisuus ottaa kiinni ja antaa sen jäädä,
minä tiedän mitä se on ollut.

Mitä se on.

Millaista on hengittää toista ilmaa joka lopulta vain sulattaa keuhkot rei'ille.

Kummankaan meistä ei pidä uida hapossa.

lauantai 5. elokuuta 2017

Me

Darrainen mieli,
hieman hukassa.
Lahjat sukassa vuosia vanhat kun niitä ei avattu jouluna 1980.

Aika näkyy suklaassa.
Se on harmaata ja vanhaa.

Kuin mekin.

Kun mekon siirrän uuteen kaappiin jotta sitä pitäisit vielä toisen kerran.

Olkapääsi saivat minut miettimään kaikkea meidän väliltä.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Rakkaus

Me emme koskaan pane ennen pizzaa.
Ainakaan mitään uuniin,
tai meille noin muutenkaan.

Kaikki kun lähtee sormenpäistä ja päättyy pieniin muistoihin iholla,
jotta hänkin tietäisi,
sen kaiken merkityksen.

Iholle on halvempi maalata meidän kuvamme.

Tätä tuskin ymmärtää moni sillä se on vain sinulle ja minulle ja niille jotka ovat pussissa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Palo

Kulovalkea.

Kekäle.

Liekki.

Sen vietti,
roihu riehuu sydämeni sisässä.
Lisässä,
joka kasvaa kiinni kaikkien kämmeniin.

Savua on ilmassa,
näkö on hukassa ja tuvassa häkää enemmän kuin sisälläni.

Jos tukehdun nyt ja taju menee niin ehkä se ei satu tai sitten siihen vasta herää.

Ja sammuttaa kynttilät.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

30.7

Tyhjenee.

Kaikki tyhjenee taas.
Kun roikun kiinni naruissa ja käsissä joista päästän irti aina välillä.

Kaikki hiljenee taas.
Kun etsin sitä mitä jo löysin ja haen bensiiniä ja sytytän sen karrelle asti.

Kaikki jää taas.
Kun mikään ei riittävästi ole meille sopivaa.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Kalori

Pakkilaatikko,
vaadinko taas hieman liikaa meiltä.
Kun takavalot siintävät takanani totean,
näkemykseni taitaa olla hieman huti.

Silmät lasissa ja hampaat pöydällä ja suolet konepellillä.

Elämä on puolet sen alusta.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kalamiehiä ja kumeja

Muistilista.

Kun lähdet ulos,
osta aina kalamiehiä ja kumeja.
Muumimukeja,
ja eilisen päivän lehti jotta sauna palaisi vielä aamun tunteina.

Osta sininen aski,
ota taksi turhan lyhyen matkaa ja maksa kuskille vain kolikoilla.

Olen rohkea, ruma ja melodramaattinen.
Opettele sivistyssana ja tunge se niin kauan että kaikkien rektum on senttejä liian löysä.

Kuuntele kun koira tuhahtaa ja naapuri avaa viinakset.

Hajota peili ja toivo vain huonoa onnea.

47

Mies ja tuoli ja kaikki aika elämästä takana.

Tyhjä kuppi,
vanha kahvi ja hiljainen Tuuli.
Multien alla nukkunut jo joitain vuosia.

Vapina vie kaiken muistin.

Palanut sulake ei vaihtunut itsestään.
Jauhoiset torakat muistuttavat menneestään.
Aika kulkee.
Kaikki jää.

Paitsi lumi polkujen pinnalta.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Itseismurha


Syy.

Siinä on tavallaan syytä jo liikaa.

Kun viillot kasvavat liikkeen mukaan ja materia jättää,
annathan olla sen kaiken.

Anna ilman mennä,
ja kaiken sulaa.

Kohta sillä ei ole enää merkitystä.

Minä muistan sinut.

Sinä muistat minut.


Kun he löytävät minut,
ja kiskovat minut mustaan jossa on vain alaspäin liukuva pakotie,
otan henkeä,
otan happea.


Se valo mikä palaa on krematorio ja hiostava lappu raajojeni päissä.
Siinä päässä,
jossa mikään ei enää loista.

Lauantai 4.5 vai oliko se torstai

Huuda.

Aamu sattui minuun kun laskin jälkiä ihostani.

Sammuin silloin yöllä vaikka promilleni olivat miinus ja niin vähäiset nautinnot.
Minussa sinua oli liian vähän,
sinä et minusta saanut tarpeeksi irti.

Ehkä hieman ihoa.
Ja vähän verta.
Jotain lihaa.

Kuulin kaiken nauhalta jonka sain 11:25.
Minä kuolin sinä yönä kolme kertaa käsilleni ja kerran selällesi.

Riittääkö minulle koskaan mikään?

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Plot twist

Unohdin halun.

Hautasin janon.

Hukutin sen kaiken joka valui meistä käsiin ja reisille ja kasvoille ja kaikkialle josta piti pyyhkiä kuin mobiilin pyyhkimet hakkaavat lasia.

Hormonit, ne sanoivat.
Kuset paskat, vastasin.

Minä vain satun olemaan sellainen.
Ne olivat minun silloin.

Tehokeino

Melankolia ja kehon metabolia,
vanha ruoka ja pilaantunut aines.
Veri.
Liha.

Ne kirjoitin silloin kun muistin ottaa kaiken toiseen kertaan ja uudestaan.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

...

Se virtaa.

Suonissa satoja kertoja kaiken läpi,
kun ajatus tummuu ja mieli on hauras ja halpa.

Eli minä.
Eli me.

Anna minun hengittää sinua sillä tavalla,
että nikotiini on vain köyhän harha.
Anna minun tuntea sinut jokaiselta sentiltä,
jotta taas,
jotta jälleen kerran,
olen taas vain sinun sylisi.
Sinun veresi.

Vain minä olen sinun happesi.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

N mutta usva ja siinä on k

Vihaa sitä mikä olin.

Rakasta sitä joka kävi luonasi silloin syksyllä ja vei sydämesi.

Se olin myös minä.

Vaikka nykyään olenkin musta ja joskus ruma ja kyyninen paska mutta olen sinun paskasi ja sinä olet minun aarteeni.

Rakastan sitä mikä sinä olet minulle nyt.

Rakastan minua kun vihdoin voin olla sinun.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Ajat

Yhdeksän kuukauden kello tikittää lukuja taaksepäin kai siihen suuntaan mistä me aloimme olla jotain mikä pysyi pitkään tai pitempään ainakin silloin kun olit nuori ja ehjä minä en sinä tunsit minut minä en sinua olit jotain mihin oli helppo kaatua koska vuosi oli sellainen kun se oli helvetti en muista edes oliko se kevät vai kesä kun sanoit että jäädään tänne katsomaan kun laivat liikkuvat kohti jäitä titanic hukkui kai sellaiseen en minä tiedä olen niin nuori ja samalla kovin vanha parikymmentä takana en osaa kertoa kuka olen tai mitä haluan.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Metsästys

Tunnen sen kun se tuntee minut nimeltä.

Tiedän sen kun se haistaa ilmasta kaikki minusta irronneet hiukkaset ja ottaa ensimmäiset askeleet kohti.

Tahdon sen astuvan kolme askelta jotta kieleke jota nakersi murtuu ja upottaa meidät molemmat kiehuvaan pikeen.

Pudottautuen isku on kevyt höyhen siinä hetkenä kunnes maailma on musta ja ilman väriä tai tuntoa paitsi ehkä lämpö ja savu ja viimeinen tahto jota en osannut ottaa.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Oppi

Elämä.

Kun naamio maistuu kasvoilta samalta kuin vuosi sitten,
ilma sakeana huokosten läpi päivistä viikkoihin ja vuosiin.
Samaan kuosiin,
kun savu käy jo vaatteesta ja tapa aatteesta,
jonka lausuminen tuntuu aina pahalta.

Minä,
sama vanha ja niin uusi.
Kynnet jo tylsät niistä vedoista omaan nahkaan.
Mielummin kipu kuin kutina.
Mielummin kipu kuin valinta.
Mielummin viha kuin vapina.

Kuristuminen on henkilökohtaista,
kädet aina yhtä rumia.
Omia.

Kuolema.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

End of the days

Lattia sortuu.

Kaikki särkyy.

Miksi seisot yhä siinä?
Se menee nyt,
junien ja kiskojen lailla kauas kauas pois.
Käsiemme jäljistä,
piirtyvät kuvat katoavat ikkunoiden laseista.

Kun seuraavan kerran tartut karmeihin ja työnnät ovemme auki jotta syyssade voisi kastella kynnyksen,
kuiskaa nimeni.

Ja unohda se sitten.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Homo ja hakaristi

Homo ja hakaristi.

Ruma nisti,
joka yskii keuhkojaan.

Kivi lentää,
jahka ehtii ja entää kauas pois.
Niille maille,
joissa väriä katsotaan vain pahalla.

Sinne rakentuu utopia,
jossa ihminen on kaavan viha.

Minä, mutta toisin sanoin.

Paskana kaikesta mitä tehdä osaan,
palasina kaikesta,
mikä toimii.

Saastaa valuu hampaista,
kun paikat putoilevat hetkittäin posliinille jonka sinä kiillotit puhtaaksi.

Olen minun.

Olen sinun.

Vihaa sitä kaikkea jota annoin sinulle.
Rakasta kaikkea jonka vuodin vuoksesi.

Minä rakastin sinua.

Minä rakastan sinua.

7 3 8 5 6 6 0 3

Köyhät vain juovat,
verta ja punaviiniä.

Ja halpoja oluita,
joita nuoret peräävät kauppojen kulmilta niiltä miehiltä joiden elämä jättää taakseen.

Kun kerjään turpaani baarista jossa on vain niitä henkilöitä jotka eivät sieltä rutonkaan takia lähde kuuntelen One Word for summer ja Coldplayta ja sammun.

Sail away and fade,
ja nouse uudestaan aamulla.
Siihen sinut on rakennettu.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Minä

Aina nälkä.

Niellen kehoja astelee hän sadoin jaloin.
Haaroja teissä ja jaloissa ja kehossa ja niissä joita hän raahaa mukanaan timanttisissa ketjuissaan.

Kolmet kasvot näkevät kuun jokaisen puolen,
kun roikkuvat lihat käsien varoissa varpaiden lomassa.

Ihonsa kuorien hän jatkaa matkaa.

Hänen dialoginsa on vain yhden toistamat sanat joita hän ei osaa kieltää.
Kielensä ympärillä satoja menneitä muistoja muiden mukaisia.

Jokainen kasvonsa toisensa peili,
mieli musta sekainen ja ruma.
Takkinsa taskussa punainen ruusu.

torstai 25. toukokuuta 2017

Nostovara



Sanat ovat mies ilman rumaa pukua,
ja muutama astiaa silmätippoja.


Hällä on aina asiaa jollekin.

Aina jotain sanottavaa.


Kun pummaan häneltä sikarin,
hän hymyilee ja osoittaa tuhkakuppia.
Sinne on piirretty tuhkaan pieniä sydämiä,
ja muutama rumaa sanaa.

Venäläinen ruletti ja tyhmä huora.

Hän siis tiesi.

Minulla on jo viisi eksää.



keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Varisiko

Huuda hetki kun sen aika on.

Huuda silloin,
kun sen hetki puhua laskee sekunteja niiden sukulaistesi kanssa jotka istuvat riveissä puhelinlangoilla.

Se tekee sinusta vapaan.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Rutiinit


Haistan metallia.


Käännän lasit toisinpäin ja nurinperin,
lisään letkun josta kaasuu valuu litroina alas alas alas.
Kansi on metallia,
ja niihin repii joskus sormensa auki.

Kiroillen unohdan laastarit aina taukohuoneeseen.

Pyyhin käteni puntteihin,
kaivan taskujani ja tajuan.

Nekään eivät ole mukana.


Kello on 20:14.
Ne jäivät sinne mihin perhekin.



maanantai 15. toukokuuta 2017

Suhteellisesti teoreettinen



Puhu silloin,
kun kerron samaa tarinaa neljättä kertaa.
Laske rauhassa,
ja viidennellä kurista minut.

Kun ajattelen sitä kaikkea näin jälkeenpäin,
ymmärrän,
että sillä oli todella vähän merkitystä.


Toistan saman kuitenkin vain uudestaan.


Jos happi loppuu,
siihen taitaa kuolla.

Jos sinä loput,
silläkään ei ole enää mitään väliä.


perjantai 12. toukokuuta 2017

Komplikaatiot

Rakkaus kun hullu,
munuaisistaan lattiaan vahataan.
Pulssinsa mitataan,
sukulaiset miitataan ja todetaan,

"Helvetin typerys"

Niitä ei heistä saanut loppumaan.
Likaiset lakanat,
pakotie tuulessa roikkuva,
kerää aamuisen hallan tähtiä.

Kun hikisenä lasket allesi tunteja,
tajuat mikä paloi hukkaan niin öinä kun väitit olevasi sen kaiken arvoinen.

torstai 4. toukokuuta 2017

Kilinää, kilinää



Aika palaa samoissa pareissa päivittäin.
Askeleina,
rumina varpaina ja esityksinä joita vain kurjat nauravat katsoa.

Kahvit aina esityksen jälkeen.

Pienet eläimet,
takkien taskuissa tanssivat vuoronsa etukäteen.

Ennen meitä muita.

Pieniä kiviä rappukäytävissä.
Pieniä miehiä portaissa.
Muuttavat autot pihalla kääntyvät oikealle ja vasemmalle ja palaavat sitten keväällä.



maanantai 1. toukokuuta 2017

Akilleus

Kaikki tyttöni lukevat samoja kirjoja.

Kai ne ovat niin
melodramaattisen kauniita tarinoita joita ei tällainen pelinarkki ymmärrä siksi ehkä kirjoitan aina niistä jotta joku näkisi että yritän totta kai yritän mutta ne sanat on jo jonkun toisen sillä olen klooni vaikka olin täällä ensin tällä paperilla.

Jos sanoja kuuntelee liikaa niin saattaa seota.

Tai nukahtaa.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vene

Kun metsä lakkaa vastaamasta eksyneen huutoon,
kuule minut.

Kun tuuli kuiskailee kertomuksia nukkuvista meristä,
tunne minut.

Kun rotat satavat peltikattoihin verisiä jälkiä,
muista minut.

Anna vuosien pestä kaikki pois kuin aallot jotka imevät rannat kuiviksi.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Pinnan alla



Piirejä.

Rakenteiltaan vanhoja,
tai toisen omia.
Metallin kalke,
unisten kalahdukset merellä kun siikaa nostetaan.

Laineita.

Vaivoja,
kuin kipuja.
Säärihaavoja,
lihaisia paloja kodittomille koirille.

Meri värjää Capletownin tänä aamuna harmaammaksi kuin viikko sitten.
Ja kun pinta alkaa olla skalppien tasalla,
ne nousevat syvästä sumusta.

Aamuhämärissä,
kun on kuristettu punainen kukko.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kuohu

Jos me sataisimme sääolojen mukana,
vaaleina noroina pitkin aikaa,
täyttyisikö helvetti jokaisesta pisarasta.

Toimien mukaan,
jokainen virasto antaa hikensä valua alas.
Satojen ja tuhansien järvien pinnat,
tippuvat ylösalaisin toisiaan vasten.
Junat täyttyvät ensin matkustajista ja sitten vedestä ja sitten kyynelistä ja sitten vedestä ja lopulta millään ei ole mitään eroa.

Kun lautturi kohentaa rusettiaan,
junalla on enää yksi määränpää.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Otteita keskeneräisestä projektista

Se eli.

En ikinä täysin ymmärtänyt miksi se oli saapunut tänne. Se tuntui kaikin tavoin niin järjettömältä, niin sattumanvaraiselta tapahtumalta, etten niissäkään hetkissä, joissa painajaiseni ottivat edes hieman lempeämmän muodon, löytänyt mitään, joka olisi allekirjoittanut jotain järkevää ajatusta tästä kaikesta. Se on outoa, että näiden loputtomilta tuntuvien hetkien jälkeen ainoastaan hulluus tuntuu miltään, jota mielen tuomien lopputulosten meri olisi ohjannut oikeaan suuntaan. Hulluus oli sen muoto, se minun on sanottava. Puhdas, palava, mieletön järjettömyys, joka kahlitsee kohtaavaan sen kynsiin ainiaaksi. En usko, että se olisi ollutkaan muuta, vaikka kaiken alussa niin kuvittelinkin. Optimismi antoi hetkellisen heikkouden, jota kadun ja josta kärsin nyt ikuisuudelta tuntuvat sekunnit.

Kuulen sen äänen. Kaikuna, ajatusteni seassa. Se kertoo kaiken niin oikein, niin selkeästi ja ehjästi että sen järjettömyys muotoutuu kaiken rationaalisen kumoavaksi mahdiksi. Enkä minä edes ymmärrä sitä. Se on kuin istuisi vanhemman veljen seurassa. Ihaillen ja kunnioittaen, uskoen hänen sanojaan vaikka en tosissani edes ymmärtäisi mitä hän puhuu. Latinaa, vertauksia ja outoja sanoja. Silti ne tuntuvat todelta, totta kai ne ovat. Ne ovat sen sanoja. Tarinoita niin syvältä, etten uskalla avata silmiäni nähdäkseni sinne. Jopa huvittavuuteen asti yritän kääntää sitö pois. Kauemmas synapsieni lukoista, pois kaikista niistä kalvoista, jotka pitävät mieleni kasassa. Sen käsissä ne eivät kuitenkaan tarkoita mitään.

Se on niin lähellä.

Kaikki tuntuu unelta. Minä vaivun, minä lepään siihen, etten uskalla liikkua lihasten mukana. Se hengittää aivan kasvojeni myötä, vaikka se on metrien päässä vaalealla seinällä. Sen raajat, ne raajat joita en ole syvimmissäkään sekaisuuksissani haluaisi kohdata, raapivat jälkiä asuntooni. Ne merkit, se sanoi. Ne merkit ne merkit ne merkit. Se taisi ollakin ensimmäinen asia, jonka siltä selkeästi ymmärsin. Niissä oli jotain hirveää, jotain niin vanhaa että kaikki, mitä ihminen on tällä planeetalla, tällä ajalla tehnyt tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Se on vanha kuin aika. Se oli täällä niin pitkään. Herrani, armahda minut. Anna minun mennä. Anna minun mennä. Anna minun. Ne silmät. Ne ovat siinä. Se on siinä. Se on lähellä. Jumala anna minun mennä. Se saapuu. Merkit, ne merkit. Se saapuu, se saapuu. Kauhun silmät mereltä. Se saapuu. Anna minun mennä. Se nousee mustasta suosta, se liikkuu jo pelloillani. Sadat jalat, ne kuuluvat katollani. Anna minun mennä. Älä päästä sitä sisään. Se tulee. Se tulee. Anna minun mennä.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kierto

Kehossa on kaksi viemäriä:
Fyysinen ja mielen henkilökohtaisin,
sen oma.

Plasmat ja nesteet,
suontensa rännissä värjäten putket ruosteen osasilla.

Magneetti varpaissa seuraa lihaa.
Savu ohjaa sen väärään suuntaan.

Likvor 500ml,
milligrammat ovat siinä tarpeettomia.
Se kaikki on matematiikkaa,
tiedon rakennetta ja empiiristä aikaa.
Droppaisin nimen,
jos tietäisin yhtäkään.
Ajaisin lukin aivoistani,
jos seiteillään ei olisi niin paljon merkitystä.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kasvu

Metalli pakenee lihaa,
kehon ollessa elävien kone.
Rauta sulaa massaa tippoina,
rattaat nakertavat kun kaikki sammuu.

Vetoköysi on kinnikkeeksi varsin hyvä.
Toiseen päähän tahto ja mieli,
toiseen intosi ja himosi.

Toinen niistä pettää joskus.
Ja sen jälkeen tulee aikuisuus.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

2:1 kertaa X:(2-1)

Minä tein,
ja se viilsi vastaan.
Vastakarvaan,
astuin hetken harhaan jossa roikuin kukkien tavoin.

Hukkuen kaikilla merillä,
polvet verillä pyysin että antaisit sen mennä menojaan.
Ja sinulla oli aina kiire.

Talossani aika käy vain kahvilla lauantaisin.
Mustana, ja sokeria kaksi palaa.

Melodramatia

Hengitä aika kun on olla taas kuumeinen ilman tautia jaksan astella muutaman vartin pidemmälle kun aika on matkan summa seitsemän euroa ja kolmekymmentä senttiä sisälläsi ei ollut minä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Lepositeet

Vesi jaksaa kuivua,
sillä tiskit ovat vain ajoittain kosteat.

Kokemukseni on empiirinen,
ja siksi juuri ehkä väärä.
Sillä lasi on vain atomia ja atomit ovat sidoksia ja sidokset ovat lasia ja rautaa ja koneita.

Kovin kokeneita.

Jos seinät olisivatkin savua,
puhaltaisin ne kaikki olemattomiin.
Jos taivas ei olisi tähtiä,
iskisin sen pienille rei'ille.
Jos uskoisin taas hetken,
millään sillä ei olisi merkitystä.

Kun se jättää,
on aika häipyä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kairoutuminen

Jos lupaat työntää patjaa kaksikymmentä senttiä lähemmäksi,
annan sen kaiken sinulle kun olen poissa.

Vaikka se olisikin homeessa syksyn jälkeen,
se on on aina se,
jolla tapahtui niin paljon.
Ja niin kovin vähän.

Kun ihminen alkaa riittää,
kirjoitan sonaatin jossa on vain rumia sanoja.
Kuuntelen kaikkea kuin se olisi Paperia,
ja kirjoitan sen niin kuin se muka jäisi johonkin.

Vuosien työ katoaa kun mieli vaihtuu.

Taiteilija myy takkinsa kun on liian kuuma.
En osaa luopua samalla tavalla.

Minun Raamattuni on musta,
ja siihen on kirjoitettu vain koneella.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Ymmärryskaava


Sanat,
rimpuilevat suussa kuin viimeyön mönkiäiset.
Tarttuessani jälleen kerran siihen,
johon en saisi sortua.

Tavujen mukaan merkitys katoaa,
murtuu ja käsiin hajoaa.


Mutta ne olivat minun.

Minä tarkoitin sitä.


Alanko morsettaa sinulle?
Kirjoittaisinko satoja teesejä,
joista saisit vain sen käsityksen;
Ihminen on joskus hukassa.
Ja arki vie kaikesta tolkun.


Jos polttaisin yhteiset siltamme,
tuntuisiko se kaikki taas helpommalta?

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Monoversumi


Siinä sumussa on vain yksi.

Vain se,
jolla on kaikelle merkitystä.
Kun se rakentuu peileistä,
ja elää itsensä kanssa vuosien päätöstä uuteen alkuun,
huomaan,
sen kaiken olevan minä.

Hengitän.

Maailmassani on vain yksi.

Minä olen aina vain yksi.

Mutta universumi ei katoa nukkuessa,
aika ei matele odottaessa.
Tähti ei ole ikinä yksin.


Yksin,
muttei yksinään.


Se paikka on heille kaikille.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Aamuyö

Käskyt antavat eksyyneen suunnan,
ohjaus eksyy kuskin puutteessa naiseen,
jota hän ei ikinä tavoittanut.

Sentit matelivat taskunsa pohjissa paikkauksen mukaan.
Kuskille kahvi on vain muutama ostettu minuutti.

Ennen törmäystä on vain sekalaisia sekunteja.

Eikö ihminen voi olla manuaali.
Tai opaskirja.
Jotain helppoa.
Jotain halpaa jota korjata lauantai-yönä kun neito poistui väärästä ikkunasta arkea karkuun.

Pakotie on helppo,
ratkaisu aina väärä.


Ennen törmäystä on vain muutamia valittuja sekunteja.

Hän eksyy taas,
ja hengittää.
Metalli muodostuu koteloksi,
liike painoksi
ja kaiken merkitys puristuu pois.

Kun istuu junassa,
on vain huonoja aihioita.
Kaikki lehdet on jo luettu.
Kaikki tunnit kulutettu.
Liput lävistetty,
ja aika jättää.

Kun meistä kello luovuttaa ensin,
on aika olla ja antaa virran viedä.

Ennen törmäystä on vain kaiken tärkein sekunti.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Taiteilija kello 03:21

Ihmisen kammiot,
keuhkojen katveesta kuolevat ruusut kaasujen sylissä valittavat hetkiään.
Hetkittäin,
kun antaa sydämen huutaa loputtomia minuutteja,
ja taivas maistuu kaikille vain jauholta,
antaisin sen kaiken sataa maailmojen päälle.

Mustaa,
punaista ja kai valkoista.

Sen valossa,
seinät sulavat kaikkien ympäriltä.
Materia palaa,
ja varpaat kovettuvat kiinni kaikkeen.

Silloin luon ylleni taidetta.

Annan pintojen kadota,
ateljeen murtua paatokseen ja luoda jotain rumaa.

Että kaiken jälkeen voit nähdä itsessäsi taas jotain kaunista.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Musea

Sait minussa aikaan taas satoja sanoja.
Uudelleen lausuttuja,
vanhoja,
kerrattuja.

Ylös ja alas,
räppärinä yo yo,
se hyppii välillä kahden ihmisen.

Kirjoitan sen puutteesta,
luon sen halusta.
Elän sen sanoista,
tunnen sen laskeutuvan ja palaavan taas siihen missä se ei ole ollut vuosiin kun olin muuta kuin jaksoin välittää olevani.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Levolleen

Lukit uinuvat öisin meressä.

Suurissa veneissä,
joissa kultaiset tiut soivat unen valssiksi.
Kuin patsaiksi,
jäävät venhot pieneen tyveneen.
Sakenee,
kun kuu avaa sillan vesien ylle.

Vanhus katsoo taivaalle,
kurottaa kultaa ja uinahtaa.
Unohtaa,
viimeisen kerran tässä maailmassa.

Pakkaset

Lumet huuhtovat aaltojen lailla Vaasan autot,
linnut nukkuvat tunteja eiliseen.
Haavat heiluvat tuultensa kourissa,
aukevat,
kun ymmärtää että kevät ei vielä tule.

Lumi ei ole täällä punaista.
Ilma on mustaa ja väärin likaista,
väriltään jokaisen asujan mukaista.

Mäyrä pudistelee,
ja astelee koloonsa.
Herään vasta kun maailma on sammunut.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Kertaus

Kirjoitin sinulle,
kun elämäni otti sen uusimman suunnan.
Kuin muuttavat linnut,
lensin parvena itseni sisällä.
Kuin myrsky,
lakkasin tuntemasta mitään.

Pulssini kävi tuulen kodiksi,
kohina sen tunteeksi.

Minä irrottaudun,
kun aika vähenee kohti loppua.
Minä unohdan,
kun kaikki yhteinen materiamme on sulanut ahjossa.
Minä pelkään,
kun se ottaa vallan suhteemme osasista.

Ehkä nukun krapulani pois.
Ehkä kuiskaan äänettömyyttä tuuleen.
Ehkä annan olla,
ja luovutan.

Kun sen aika tulee.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Valta

Monarkia hengittää anarkiaa,
valta vaihtaa samaa kahvaa sapelissaan,
jolla verellä värjäsi tiimalasin hiekan.

Ihminen,
niin heikko ja vähäinen,
istuu jumalain manttelissa.
Kulta ja hopea elämänsä ehtona,
vauraus kuin valtansa viimeisenä painona.

Kuninkaita ei ole alasti,
valta on vain korujensa paino.

torstai 16. helmikuuta 2017

Tragikoominen perverssi

Haluan,
ehkä se tekee siitä rumaa.
Tahratut aihiot,
ihmisen maalista peitetty tekee siitä maallista.

Jotain aitoa.

Kiintymys kiinnittää,
jaksanko sittenkään roikkua tämän mukaan.
Kun kaikki on lopussa,
on arki vasta alussa.

Ehkä siitä tulee sen merkitys.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pidempi taideteoria

Huulenheitto on harvoin tarpeettomasti ironista.
Tai mitä puhun,
enhän edes tunne metalleja.
Ruosteeseen on helppo käyttää aikaa,
suolan toinen muoto on aina kuonaa.

Liha ei kestä ikuisesti.

Parketti vahattiin viikkoja sitten,
kun hankasin siihen satoja sanoja.

Lauseesta alkaa aina jotain hankalaa.
Siksi kirjailijat kai tulevat aamuisin Starbucksiin.
Jollain on kai pakko luovuttaa.

Vuodenaika

Tuulten muassa puut kaartuvat vääriin suuntiin,
happamien taivaiden auetessa miljooniin kyyneliin.
Ilma painaa lapsen keuhkoja kuin rakastaan huomioiva rekkamies.

Vain arki tekee siitä intiimiä.

Hälyttimet huutavat kuuroille sadetta matkivaa ääntä.

torstai 2. helmikuuta 2017

Rakastan sinua

Olen sinun.

Aika voi menettää merkitystään,
arki vaihtaa väriä kausien mukaan.
Mustasta hellään punaan,
valkoisista sävyistä kalpenevaan harmaaseen.
Siihen,
joka vanhemmilla rouvilla lepää hiuksissaan.

Haluan nähdä sen kaiken sinussa.
Yhteisessä surussa,
joka kourii kaikkea tuhansin käpälin.
Lattia kääntyy kulmistaan vuosien muassa,
kansat vaihtuvat kaiken kirjossa,
me muutumme vanhassa virrassa.

Olen silti aina sinun.

Elämä on viiva,
jota harvoin jaksan seurata.
Vain paikoillaan maata ja antaa olla.
Syntymälaiska,
kuin Juksu eläkkeellään saatan kirjoittaa pitkään meistä.

Olen vieläkin sinun.

Me väsymme joskus kaikkeen,
annamme apatian olla toisillemme rakkaita.
Hengitämme samaa ilmaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Se on meidän,
se on sinun.
Minusta tullut,
ja sinuun sidoksissa.

Anna minun olla sinun.
Vaikkei aika tuntuisi aina siltä.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Uni

Levossa makaan,
kun auto auraa loskaa vanhalta tieltä.
Kanien ruhot,
kukkien nuppuina antavat miehelle uutta mieltä.
Sisältä tyhjentää,
tahdostaan temmeltää ja antaa illan tulla.
Hiljaa on pienoinen,
henkäyksen vienoisen elämälleen antaa.
Sokeri lopussa,
kauppias hopussa jaksaa päivällä huutaa.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Oktomedia

Ihastunut teini on periaatteessa aina lapsiinsekaantuja.

Perspektiivi kun on kiero,
viattomuudestakin muovataan seksikkäästi sairas.
Valmis tuote myllyyn,
jossa nuolet nousevat ylös ja alas ja ylös ja alas ja loppuun jokin hymiö.

Lukutaito opetettiin jossain kai ennen luomista.
Jotta jokainen kykenee ymmärtämään sen,
miksi nykyään Jumala on lähinnä paperia.
Sen valta on kiinni lähinnä sen väristä.

Paska pyyhitään aina johonkin.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vanhuusteoria

Ne väittävät,
huutavat,
katuvat että kuolema tuoksuu ilmassa.
Niissä tiloissa,
joissa tapetit ovat asujiaan nuorempia
ja ruoka vaeltaa ovesta omistajaa useammin.

Kaikki seisoo ja ajan voi havaita vain leviävästä mädästä.

Sen ne kai kutsuvat Kuoleman nimeksi.

Kudokset luovuttavat,
liha väsyy ja hampaat valuvat lattiaan.
Samaan tomuun,
Ikean kuvastoihin ja tahroihin.

Kuolema makaa seurassa loppuun asti.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *