torstai 26. lokakuuta 2017

Perikato



Vala valasta valalle,
lauluja nukkuvaalle valaalle syvällä öljyisessä meressä.
Sen veressä,
valuu pelkkää mustaa koska taivaalla ei näy tähtiä.
Kaikki kuut sulkevat silmänsä,
kun maa nielee omansa jälleen kerran.

Meri palaisi jos kukaan sylkisi ilmaan kipinän.

Ja vaikka kaikki maat palaisivat tuhkiin asti,
ja tuhka peittäisi nukkuvat lapset ja hylätyt kapalot,
katsoisimme aina vain länteen,
josta auringoista suurin nousisi nielaisemaan kaiken tässä maassa,
jossa ilmansuunnatkaan eivät enää tarkoita mitään.

Me olemee mustaa,
me olemme punaa.
Me olemma aikaa ja kaikki,
joka voidaan lopulta unohtaa.
Me olemme suru ja perikato,
me olemme syöpä ja tauti.
Me olemme paha uni,
josta kerrotaan vuosien jälkeen.

Me olemme ihmiset,
ja me emme osaa pitää mitään.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Masennus

Meissä jokaisessa on jotain,
jonka puolesta taistella tai kuolla.
Meissä on rakkautta,
meissä on voimaa.
Meissä on vihaa ja kaunaa.
Meissä on tuskaa,
kipua, pelkoa ja tuskaa.

Me elämme,
me hengitämme.
Me olemme niitä,
jotka astuvat ja olevat.
Elävät,
vaikkei se tuntuisikaan päivisin siltä.

Huomaa minut.
Tunne minut.
Ole minä ja kerro minulle päivittäin,
että puolestani jaksaa jatkaa eteenpäin.
Sano minulle ne sanat,
murra ne peilit ja huuda se tunne pois,
joka kalvaa sieluani joka yö ja päivä.
Puhdista ne haavat,
rakenna ne sillat jotka hakkasin palasiksi matkatessani itseäni karkuun.

Minä olen kartalla.
Minä olen suunnalla.
Vielä joskus,
taas rakastan itseäni.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Tippoja

Päiviä.

Vuosia.

Minuutteja.

Kuukausia.

Jos se menisi siihen,
mikään ei olisi enää nestettä kummempaa.

En halua olla pullon alla jokaisen päivän jälkeen.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kuolema polkee pyörällä


Syyssateissa sillä on vaaleansininen takki, josta vaaleansiniset pisarat valuvat teille ja pientareille. Kuu ja tähdet osuvat niihin luoden pieniä kyyneliä kuoleman takkiin. Ne ovat valkoisia. Ne ovat mustia. Ne ovat kuoleman puumerkki, jokaiselle kohtaajalle. Kun hän pysähtyy kohdalle, laskee painon oikealle jalalleen ja nostaa kypäränsä, saatat nähdä vilauksen vaaleista hiuksista, jotka vesi on mustiksi värjännyt. Pimeässä kun verikin on tummaa, jonka jopa kuu mustaa. Kuoleman silmät katsovat ja kuulet tervehdyksen kohteliian. Herrasmies hän on, näet. Ja jos päivä on oikea, hän pyytää sinut mukaan. Tarakalla on aina tilaa, hän kertoo. Kyyti on tasainen kanssa hiljaisten. Eikä siitä käy kansan kieltäytymään. Kun kuolema polkee pyörällä, on aika istua kyydissä kun syksy saapuu.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Jälkiolot

Se lepää,
ja otan happea muutaman kerran liikaa suhteessa siihen mitä meidän välillämme oli.

Saatana,
en muista kuin tequilan ja mustat naiset.

Yhden ihmisen kolme leipää ja kaksi kalaa

11:34

47 istumapaikkaa

eikä yksikään ole minulle.

Viikkoni hänen kanssaan oli se,
jonka vielä muistin.
Muita päiviä sitten en.

Prosentit olivat liian suuret.
Ja niitä oli liian paljon.

Jopa huvittavaa,
että niistä kuukausista aikani sinun kanssasi oli kaikista hetkistä elävimpiä.
Lihaan kulunut aika ja sen tunteen sidos,
jonka sinuun kiinnitin piti minut hetkittäin selvempänä kuin päiviä sitten.

Miksi syyttäisin meitä siitä,
että olimme yhdessä onnellisia yksin?

Kello tikuttaa,
ja me lopetamme laskun jokaisen iskun jälkeen.

Minun laskuni alkoi siitä kun sain sinut.
Ja se mäki on parempi kuin yksikään Puuhamaa.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *