tiistai 3. elokuuta 2021

Anttila

Vihaan sitä,
kun joku pakottaa minusta luovan.

Kaiken mitä oksennan,
räävin kasaan seuraavana aamuna ja sitten vituttaa.
Kun en saanut vaikutusta tehtyä silloinkaan.

Toinen nukkuu.
Ja ahdistaa,
että se ei herää ja herää siihen,
ettei mikään yöllä muuttunutkaan.

Pseudosti,
et todellakaan ole mutta olet veli,
sinua katsoin aina ylöspäin.
Teltan sait pystyyn,
baari jäi mieleenipäin.

Ja päälle.

Joitain.
Niitä oli veljellä valmiiksi vähän.
Ja sinä lopulta jäit eniten mieleen.






lauantai 17. heinäkuuta 2021

Tänne minä kuulun

Mustaa.
Sen maailma mustaa.

Pää kolahtaa ja repeää.
Niin kepeää, 
että tipoista jää mieleen lähinnä rytmi.

Vituttaa silti hieman eilistä vähemmän.
Ja se vähenee ja vähenee ja vähenee.

Tänne minä kuulun.
Nämä ovat minun.

Minä olen täällä.


torstai 13. toukokuuta 2021

Kehityskeskustelu

Viina.

Tyhjyydestä täytän sen,
mikä ei ole minua varten luotu.

Käytin kaiken,
jotta sinä voisit epäonnistua siinä,
joka sinä halusit olla.

Minä kuolen tällä yrittämällä.

Sinä elät liian pitkään sen jälkeen.

Koska en osaa vihata sitä,
että tämä ei ole minun syytäni.
Minun vikani ei ole sinun tappiosi.

Minä olen hajonnut jo tarpeeksi. 

Me hajoamme, kun kipu ylittää meidät.

torstai 22. lokakuuta 2020

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Leper

Arvet.

Raapimatta jääneet jäävät jäljet,
kun kuuntelet pisaroiden putoilevan 
tip top top.

Koputat,
vain jotta rikkoisit rytmin jota niin vihaat.
Luot pakosta,
jotta voisit paeta hetken vielä,
hetken vielä.
Ja kun tajuat,
että lukossa ollaan ja tervassa ja silleen.
Ota syvä henkäys,
ja sukella.

Mikään ei tässä ajassa muutu sinulle paremmaksi. 

perjantai 3. tammikuuta 2020

77053II

Kiinnyin.

Sillä sinä olit muuta kuin luulin. 

Kaunista kuvaa perä perään.
Sanoja,
joiden takana eivät kasvosi seiso.

Ja silti minä riskeerasin kaiken sinuun. 

Säälittävyys on elämää.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Kun me loppuu

Älä kerro kellekään,
että ajan päättyessä meistä ei tullutkaan mitään.

Kun ne kysyy,
esitä että välität ja vastaa valheisiin vielä suuremmilla.
Kuuntele,
mutta sisäistä vain se,
jonka minulta sait vuosia sitten.

Huuda sitten,
kun kukaan ei kuule.
Syytä kaikkea minuun tuhlattua aikaa.
Totea heille,
että kaikki oli turhaa vasta,
kun minä olen jo kaukana poissa.

Sillä niin kun elän,
ainoa jota en kestä,
on sinun inhosi minuun.
Tyhjiin valuneet tunnit tuntuvat ihollani ilta illalta pahemmalta.

Valehtele minullekin.
Väitä että tässä oli mitään järkeä.

Sinun suruasi minä en kestä.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Railo

Minä kumarran sinulle.

Sinä olet me,
me olemme sinä ja kaikki,
mikä sinusta maahan valuu.

Me olemme veri,
me olemme kaipaus.

Kansa vaatii verta,
ja siihen vereen he hukkuvat.
He vaativat,
vaativat oman hautansa.
Uskoen, että vihaisivat muuta kuin itseään.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Skrt skrt

En mä pysty räppäämään jos en oo musta tuntuu, että siinä tarvii olla takki ja swägää niin paljon sataa rahaa varmaan niille kun ne on sellasia autoja kovempia sanoja satelee kauheesti ja sylkikin roiskuu taivaalta vettä voi juma oisinpa jenkki

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Perri

Tavallaan se ahdistaa,
kun päässä pakko alistaa.

Ahistaa Ahistaa.

Kalahtaa liian lujaa,
naputi naputi taas.

Klik tsssh klunk klunk.

Ja taas mennään.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Aamu

Anna taiteen hukkua,
ja toistaa ihan liian kauan itseään.

Ole ironinen ja silitä kaikki vaatteesi vaikkei sinällään olisi edes tarvis.

Unohda tarpeesi kerran liian paljon,
ja tunne vedenhukka.

Muista miltä krapula tuntui kun olit 12.

Aika kuolleelta.


torstai 7. helmikuuta 2019

AMK

Kun kohtelet ihmisiä kuin paskaa,
niistä kaikista,
lopulta tai sattumalta,
tulee sitä itseään.

Jos eivät sitä jo olleet.

Se ero kannattaa huomata jo ennen kohtaamista.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Elämä

Se ei aina tarvitse olla helppoa.

Kunhan on sen arvoista.

Taju

Halvempi kiima on halvempaa kuin se, johon meinasin upota männä viikolla.

Potkaise parikertaa,
ehkä se tokenee.
Ota happea vähän,
ja toista itseäsi ihan vitusti.
Kopioi kaikkia ja kaikkea,
kaikkea halpaakin.
Sillä olet aivan samaa sarjaa joka tapauksessa.

Et voita mitään mistään.

torstai 31. tammikuuta 2019

Työmiäs

Nyt on pakko,
ja se väsyttää.

Pakko lentää, jotta taas enemmän aikaa rasvata siipiä talveaan varten.
Niellen minuutteja minuutin perään, lasketellen ajan selästä toiseen ja takaisin siihen, josta lähdin.

Nyt taskuni vain sattuvat olemaan täynnä käpyjä.
Ei helvetti kuinka pistelee.
Kuin olisi kaktus ja sen pojat kassien tilalla.

Ja minä tässä vain kulutan aikaani, jotta sitä olisi myöhemmin

vähän tätä päivää enemmän.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Khams

Raakile.

Halvemman vaatima,
jonka niin helposti juotan pois kaikista ja kaikesta.

Asenna kortti,
ja vähennä muistia niin kauan, että valo on vihreä.
Ja niityt vehreät kun Laiho ei enää soita.

Huuda paranoid,
ja vaikka kys.

Talvi sataa päällemme uudestaan ja uudestaan.

torstai 29. marraskuuta 2018

maanantai 26. marraskuuta 2018

Rakkautta on

Yhteiset hetket nykyään vain,
sängyssä vierekkäin.
Kumpikin kyljittäin,
ei jaksa kuitenkaan kääntyä.

Ehkä luulisi,
jonkun on täytynyt jäätyä.
Halun ottaa laukkunsa ja suksia vittuun kai täytynyt kun mikään ei ole täyttynyt.

Kai jostakusta tuntuu siltä.
Mutta se ei ole kotoisin meiltä eikä täältä.

Naapuri kai kysyy,
laitanko kaikki lehdet taas samaan nippuun.
Heille tulee vain mainoksia.
Tylsän ihmisten turruttamia.

Mutta rakkautta on.
Rakkautta on.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Eebör spröö

Mä oon taiteilija.

Juopon runoilija ja aika helvetin tyhmä tuumailija.
Kuuntelen heikkoja esityksiä,
ja otan viinin ja viinan jotta saisin hiprahaisessa päteä muutaman tiiman.

Äiti se sanoo,
"piirtäisit tamman",
ja perään "perkele tukehu vaikka puuroosi".

Pitäisi kai siis ruveta timpuriksi,
kun kerran laattaamisessa olen niin hyvä.
Älä korjaa mua nyt,
pliis.

Tunnen itteni vähintään Ravistakeihääksi.

Mä kääntelen kuvia kun huvittaa,
mulla hauskaa ja niin paljon huvia,
että kutittaa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Isku

Ai loppuko?
Aika paska, jos esitän rehellistä.

Siis hyvä vai?
Nojaa, ehkä monella tapaa.
Sinä kun kuuntelit minua niin paljon ja niin usein,
koetin olla ehkä jotain aika muuta kuin se oli joka silloin olin.

Sano pahasti,
ihan oikeasti.

Se olisi nyt hauskaa.
Jäisi hetkeksi jotain,
mitä pohtia pudotessa.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *