Runoja, tekstejä, ajatuksia. Syvällistä ja kevyttä, päivästä riippuen. Aiheesta kuin aiheesta.
maanantai 27. lokakuuta 2014
Mainigeissa
Sinä aamuna,
kun keräsin mieleni palasia,
sotkuiselta lattialta,
kuulin loopin.
Ne eivät enää,
löytäneet harmoniaa,
toistensa seurasta.
Vaikka toisin oli eilen.
Riipivät toisiaan,
rikkoen toisiaan vastaan.
Valuen karkuun,
pois,
pois,
pois.
Toisinaan.
Palattuna toisintoon.
Jatkamme kierrettä,
alkupisteestä loppupisteeseen.
Jaettuna tuloksiin,
lyötynä tietoihin kirjallisiin.
KD 4,1
Eilisen toisinto.
Painan katkaisijaa,
vaikka johdot ovat jo poikki.
Valot eivät ikinä syty.
Eivätkä sammu.
Toistaen toisintoa toistosta toistoon.
4.1 kiloa penkistä,
jo kuollutta lihaa.
GG WP
torstai 9. lokakuuta 2014
Jumalmetsällä
Minä metsästän Jumalaa.
Tähtäimen läpi tutkin maisemaa,
pesästäni käsin, jonka rakensin.
Lähelle metsieni reunaa.
Maalle, jonka vain minä saan omistaa.
Siellä vain minun lemmikkini kulkevat,
vain valittuni saavat astella.
Sillä minä olen maideni Herra.
Niiden rajat merkitty jokaiseen karttaan,
ne jokaisessa sadussa mainitaan.
Perustuslaeissa pykäliin laitetaan,
päivityksissä,
kuin uutisissakin,
tieto jaetaan.
Kouluissakin lapsille opetetaan.
Sillä maideni rajoilla,
tuhansia pommeja,
sataa monsuunina.
Mustat linnut,
kiertävät kehää pelloillani,
napaten kaikki,
jotka mailleni luvatta astuvat.
Itsensä Kuoleman koneet,
astelevat maillani tiheään.
Riipivät, nylkevät, polttavat, raiskaavat.
Aika velikultia.
Ne ovat minulle hyvin rakkaita.
Kuvia ihmisestä.
Yhden suhde yhteen.
Minä istun pesässäni,
odotan Jumalaa.
Kuulin ystävältäni,
että sellainen täälläpäin olisi.
Nyt olen siitä varma.
Kukaan ei sitä ole nähnyt.
Kukaan sitä kokenut.
Kukaan ikinä missään kuullutkaan,
kukaties.
Siltikin.
Kuulen sen askeleet.
Tunnen sen hengityksen.
Tiedän sen ajatukset.
Se katsoo peilistä,
kuvani takaa,
jokaisella kerralla.
Se on kanssani,
kun herään.
Se jakaa vaimoni,
omistaa lapseni.
Tietää aikeeni.
Minä metsästän Jumalaa.
Odotan,
odotan,
odotan.
Ja vihdoinkin,
se iskee tähtäimeen.
Pesäni seinältä,
sieltähän se tuijottaa.
Hetki kuluu,
liipasin painetaan,
lasinpalat lattiaan hajoaa.
Enää en metsästä Jumalaa.
torstai 21. elokuuta 2014
Ystävälle
Olen pahoillani.
Kaiken jälkeen,
lopulta,
aivan kaikesta.
Vaikka toisin sanoin.
Askeleet taakseppäin,
kuuluvat vain lasten unelmiin.
Minä en sellaisia ota.
Sillä enää en,
ole lapsi.
Tai ainakaan niin usko.
En halua todistella,
en saada anteeksi,
vaikka minun ehkä pitäisi.
Vuorelle tehty linna,
muurahaiset varmasti muistat.
Ampiaisiin ei edes,
tarvitse palata.
Kai sitä vain,
yhä huolehtii.
Syyttäkin kai,
sillä syyllinen on mitattavissa,
vain jollain vaikealla.
Liekö edes tarpeellista sellaista ratkaista.
Aika kuluu,
kellot pyörivät.
Taidan vihdoinkin kyetä jatkamaan,
täysin kuivin kengin.
Hyvää matkaa.
Pelkääjä vaikenee, hyväksyy, kumartaa.
Johtoja kiinni toisiin,
tavallaan jakaa ihmisen.
Olkapäästä olkapäähän,
luoda suuri letka,
ihmisyydestä toiseen.
Laitetaan toistamaan,
toistensa jo kuluttamaa sanaa,
löytämättä kierteen alkua.
Kuka Keksi?
Kuka Teki?
Kuka On?
Lopulta Vastuussa?
Ongelma ratkaistaan,
kun voidaan leikki aloittaa.
Rikkinäinen puhelin,
virta ihmisten kautta,
hermoista,
jotka menetin.
Niinhän se meni lapsenakin.
Pulpetin alla,
taistoon käsiä vastaan.
Lukittuna ulostehuoneeseen.
Harmillisen tuttu paikka.
Sen sävy vain,
hiukan muuttunut on.
Sisältö silti,
samaa, samaa, samaa,
vanhaa.
Purista Avaa Katso Huomaa Näe Hengitä Nouda
He eivät osanneet olla osaamatta.
Kiinni käskyssä,
kiinni letkassa.
Ryhmä oli yhtä vahva kuin sen heikoin liitintä.
Lopulta,
ihminen suli letkasta.
Olihan jo kuitenkin kevät.
maanantai 11. elokuuta 2014
On mukava tehdä ruokaa omasta päästään
Haluaisin unohtaa.
En usko, en toivo mitään muuttuvaa,
asioita ei voi palauttaa malliinsa vanhaan, ellei parempaan.
Monilla lauseilla, käänteillä pyrkii muuttamaan elämää ikiomaa,
eikö peilissä näy kuin pappi, minua monin päin se muistuttaa,
kun maalailee Raamattunsa pyhää ja varmaa sanaa,
itseään vahvistaa, väärää sanaa jaksaa jakaa,
valtaa omaa, on valtavaa herraa, juuri niin pyhä herra makaa mutta ei sänkyään petaa.
Kammarissaan maanneita kyetä ei laskemaan,
kipua listoille varmana vannomaan emme voi koskaan.
Tuloksia Lutherina ei oveen päästä naulaamaan,
mitään lapseton pysty inkvisitioon todistamaan,
teot palaa, kansan polttomerkkaa,
vaikenemisen leima ristinä siliää otsaan.
Syntisille tuomio lankeaa, mustille lampaille piikkilankaa ja tunti veristä Mariaa,
syyttömänä syylliset joukkoina palaa.
Historiaa jatketaan ja toistetaan,
muutamatta muutamaakaan asiaa.
Vasta kun korkea Herransa kaikille punnitaan,
sidottuna eteen raahataan se jonka sanoista löydettynä tulkintaa,
käännöksissä tämä maailma sisässään palaa.
Vapautusta emme saa, rauhaa emme voi emmekä saa antaa,
ellemme kykene unohtamaan sitä suurempaa kuviteltua turvaa,
jolla meihin ei ole mitään valtaa.
Unohtamaan nousevaa Herraa,
ei jatkua saa,
arki jossa virrestä virteen elämäänsä aikatauluttaa.
Jätteenä toimii ajatus joka neuvoo satuja kumartamaan,
muottiinko itsesi tarvitsisi pakottaa?
Unohdusta ruokkimaan,
ajatukset halajaa vihdoinkin vapauttaan.
Hyllyseuraa Koraanille kera Raamatun lähden tarjoamaan,
väliin Kama Sutran, Sormusten Herran ja Huckleberry Finnin,
täytyy osata kirjansa luokittaa,
ei satuja elämään sekoittaa, mieli täytyy avartaa .
Tiemme paljastaa tummaan sulaneet ladut,
otamme avaimet, savut, emme kadu.
Valinta turvaa, aika unohtaa,
maailmaa täytyy päissämme muuttaa.
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Ctrl-Sift-N
Kolmella sormella,
luodaan jälkiä jäljettömiin,
jottei tarvitsisi nähdä,
kulkureittejään.
Hannu ja Kerttu viisaina,
murustivat tiensä,
löytääkseen kotiin synkkääkin synkemmästä.
Minä en.
En ole eksynyt.
En vain halua löytyä.
Mustaan tieni jota kuljen,
häivytän jäljet sallitun ja sovitun,
jotta hetkittäin ei tarvitse,
kenellekään kerrata,
aikatauluja,
syitä,
eikä suhteita.
Olen vapaa,
valtavalla tiellä,
jolta ei palata,
ikinä.
Kytkekää kehooni E.M.P,
jotta vapaudun,
tiedon kierteestä.
#enhaluatullaloydetyksi #menkaapois #ei
Siltikin, vieroituksesta,
ja rajoista,
läpi verkkojen,
Ctrl-Sift-N
Ctrl-Sift-N
Ctrl-Sift-N
Ctrl-Sift-N
Ja palaan taas alkuun,
kaiken jäljettömyyteen.
tiistai 4. helmikuuta 2014
Merkitsellisyys
Kahleista noussut,
ajatus vapaudesta,
kiiri sellin seinillä,
jälleen tänä iltana.
Aamut laskeutuneet,
yöt hiljenneet.
Niinkuin ennenkin.
Aina.
Metallin kalina,
kaikuu kipoille asti,
kun raahaudun kohti,
elämäni oljenkortta.
Ateria ei tasoltaan,
täytä vaatimuksia,
valittavan kehon.
Ympärillä mumiseva piiri,
odottaa aikaansa.
Laskettuani omani,
ne hyökkäävät.
Kuin eläimet,
otettuani omani.
Ei ravinto minulle ole.
Ei ole koskaan ollutkaan.
Ne vain,
eivät halua,
koskea minuun,
tuntea minua,
kuulla minua,
tai edes nähdä,
niin luulen.
Välttelevät samankaltaiset,
piirien reunoilla,
pyörivät kehää.
Nousen ylös,
puen takkini,
ja palaan töihin.
Kohta onkin jo lounastauko.
ajatus vapaudesta,
kiiri sellin seinillä,
jälleen tänä iltana.
Aamut laskeutuneet,
yöt hiljenneet.
Niinkuin ennenkin.
Aina.
Metallin kalina,
kaikuu kipoille asti,
kun raahaudun kohti,
elämäni oljenkortta.
Ateria ei tasoltaan,
täytä vaatimuksia,
valittavan kehon.
Ympärillä mumiseva piiri,
odottaa aikaansa.
Laskettuani omani,
ne hyökkäävät.
Kuin eläimet,
otettuani omani.
Ei ravinto minulle ole.
Ei ole koskaan ollutkaan.
Ne vain,
eivät halua,
koskea minuun,
tuntea minua,
kuulla minua,
tai edes nähdä,
niin luulen.
Välttelevät samankaltaiset,
piirien reunoilla,
pyörivät kehää.
Nousen ylös,
puen takkini,
ja palaan töihin.
Kohta onkin jo lounastauko.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)