sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Khams

Raakile.

Halvemman vaatima,
jonka niin helposti juotan pois kaikista ja kaikesta.

Asenna kortti,
ja vähennä muistia niin kauan, että valo on vihreä.
Ja niityt vehreät kun Laiho ei enää soita.

Huuda paranoid,
ja vaikka kys.

Talvi sataa päällemme uudestaan ja uudestaan.

torstai 29. marraskuuta 2018

maanantai 26. marraskuuta 2018

Rakkautta on

Yhteiset hetket nykyään vain,
sängyssä vierekkäin.
Kumpikin kyljittäin,
ei jaksa kuitenkaan kääntyä.

Ehkä luulisi,
jonkun on täytynyt jäätyä.
Halun ottaa laukkunsa ja suksia vittuun kai täytynyt kun mikään ei ole täyttynyt.

Kai jostakusta tuntuu siltä.
Mutta se ei ole kotoisin meiltä eikä täältä.

Naapuri kai kysyy,
laitanko kaikki lehdet taas samaan nippuun.
Heille tulee vain mainoksia.
Tylsän ihmisten turruttamia.

Mutta rakkautta on.
Rakkautta on.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Eebör spröö

Mä oon taiteilija.

Juopon runoilija ja aika helvetin tyhmä tuumailija.
Kuuntelen heikkoja esityksiä,
ja otan viinin ja viinan jotta saisin hiprahaisessa päteä muutaman tiiman.

Äiti se sanoo,
"piirtäisit tamman",
ja perään "perkele tukehu vaikka puuroosi".

Pitäisi kai siis ruveta timpuriksi,
kun kerran laattaamisessa olen niin hyvä.
Älä korjaa mua nyt,
pliis.

Tunnen itteni vähintään Ravistakeihääksi.

Mä kääntelen kuvia kun huvittaa,
mulla hauskaa ja niin paljon huvia,
että kutittaa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Isku

Ai loppuko?
Aika paska, jos esitän rehellistä.

Siis hyvä vai?
Nojaa, ehkä monella tapaa.
Sinä kun kuuntelit minua niin paljon ja niin usein,
koetin olla ehkä jotain aika muuta kuin se oli joka silloin olin.

Sano pahasti,
ihan oikeasti.

Se olisi nyt hauskaa.
Jäisi hetkeksi jotain,
mitä pohtia pudotessa.

tiistai 6. marraskuuta 2018

-40-55

He menevät ohi jokaisessa bussissa.

Jos jaksaisit laskea jokaisen silmän heiltä,
tuntisit itsesi viimeistään silloin ihmiseksi taas.

Muistaisit kuinka vääränlaisia me osaamme halutessamme olla.

Jätämme osoittamatta,
koskemme rakastamatta,
tunnemme oikeastaan mitään tuntematta.

Kun päästämme käsistä irti,
sanomme hei hei vain uuden tilaisuuden takia.
Jos kukaan ei sinua tuntisi,
tuskin sanoisit muuten kun pahasti.

Hyvästi on liian helppoa.
Eikä sitä kukaan muista.

Kun he menevät ohi busseissa,
sano edes "ei kiitos, en kaipaa nyt mitään". Sekin voi olla jo tavattomasti,
tarpeeksi paljon.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Helen

Mikään ei niin paljon vituta,
kuin halpa viina ja Roni Bäck.
Jos linjalta saatuna tehdään aina tuollaista paskaa,
joisin mielummin koleran ja hieman kusta.

Soita minulle kun akkusi loppuu.
Silloin ei mun tarvitse sietää enää tuotakaan.

Vittu jos vituttaisikin niin paljon että kaikkea jaksaisi.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *