keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Esivalinta




Anna annos materiaa.
Samaa harhaa,
jota jaksan niellä päivieni päistä,
sen kaiken päättymättömyyteen.

Mittaa,
grammoista litroja.
Anna nitroja,
kun kytket väsymyksen sydämeeni.

Sähkö on virtaa,
sinisissä joissa minä kuljen.
Marisi mekkoon,
omani annostus,
oli se mitä halusit.



En kaipaisi,
sinua enää,
jos se sattuisi.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Intretiketti



Tyhjähkö pohdinta,
onneni onginta,
kerjäsit saalista toiselta mereltä.






Verkkosi vieheenä,
ikkuna kympillä kirjoitit kiinnikkeen sineen.
Kaaos kuin teoriaa,
paskaa ja komiikkaa kasasi kommunikointi.




Samasta aineesta,
väreillä ja lähtökohdilla,
on hankala käydä keskustelua.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Hajonnutta romantiikkaa




Hän huusi toiselle.


Tämän elämää,
uraa,
arkea,
ja sen arkisuutta.


"Maanantailla oli sellainen vaikutus",
hän tapasi sanoa.


Hän valehteli silloinkin.
Joka kerta.


Eikä vieläkään,
vetänyt vessaa poistuessaan.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuhan kirjoitin


Miksi
          mistään
                        mitään
                               


                                   merkityksellistä.


  Koska siksi,
  ne juuri rimmaavat.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Yksityyppi




Arkeni,


kaikkine muunnoksineen,
ja solmuineen,
oli lopulta vain,


vain,


vain loukkaavan henkilökohtaista.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Derivaatta




  Siitä penkistä,
                        siltä paikalta,
                                             siltä hetkeltä,
  tein sen valinnan,
                              sen päätöksen,
                                                     sen sopimuksen,
  vanhan valan,
                        kuin kehon ylvään ritarin,
                                                                 olisin omakseni saanut.
Ne sanat,
              kaoin krapulassani
      pois.
             Samalla kun nojasin,
                                              siihen kaikkeen,
                                                                        mitä inhosin ja halveksin.



  Lukio tekee meistä alkoholisteja.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Uskontunnustajako

Silloin itkin.


Itkin saavuttamaani,
itkin menettämääni,
tunnetta ettet,
enää,
olisikaan minun.


Torkkuva talvi,
peitteensä aukkoinen,
ei toimi luotettavana vartijana.


Onneksi,
onnekseni vain,
olin väärässä.




Pelko kääntää miehen uskoon.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *