Konstruktiivinen apatia

Hiekoilta,

rannoilta.

Tuulilta vienoilta nousi kutsu sen kaiken päättämähän.

Huutavat linnut nousten kuoroonsa,

maalaten taivaan viivoilla ja täplillä ja tuoden pilvet taas hieman lähemmäksi meitä.

Minä olen siellä rannalla.

Minä olen se ranta.

Sen kivet ja sirut ja eilisen pahvinen laatikko.

Varpaani hiekassa, katse kaiken lopussa ja alussa kuin horisontissa nousevat mastot,

minä kasvatan kolme suurta puuta vuosien saatossa.

Kun harmaannun, ja ne elävät vihreämpinä kuin mikään minkä muistan,

minä kaadan niistä suuria lankkuja.

Narun kudon ruohosta,

naulat hukkuneiden kylkiluista.

Kun aallot hankaavat valkeita varpaitani kallioiden muassa,

ja taivaanranta on harmaa ja silti hohtavan kirkas,

minä kiedon elämästäni oman hirsipuuni.

RWS

Jätän tämän vain tähän.
Nes tisyöl tyn.

Hieman vielä.
Anomus Niille Noille Aikanaan Aikaisin Noille Taidan Ennättää Edetä Kosahtiko Salaisuus Ihmetyttää

__ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __
L. W. C. X. G. P. P. A. A. C. X. G.

Ensin vähän alemmas.

Ehkä muutama rivi.
Tarkistitko jokaisen ensimmäisen toisesta?

Tai ei, mene takaisin ylös.

Post An Neum cos Sumun.

Valvojat

He saapuvat aamuisin.

Askeleet,
tassut kankaiden peitossa.
Veitset syvällä selässä,
ja matka siinä pisteessä että sen on aika päättyä.

Soihdut,
soihdut talojen välissä.
Talot liekkien sylissä.

Me teimme sen.
Me astuimme ennen varjoihin,
ja nyt he ovat täällä.

Heitä on monta,
mutta silti aina yksi.

Liekki palaa heissä kaikissa.

Kevät 2015

Vuotaa
Vuotaa
Vuotaa

taas.

Jokainen jälkensä jättänyt arpi vuotaa lailla mahlan hänen vuoteessaan.
Luoteessa,
kurkistaa muutamat tornit savujen seasta kuin Samulin savukkeet.

Ne pellot muistan.
Ne tiet muistan.
Ne kädet muistan.

Jos olisin käyttänyt vokaaleita,
olisit jo vankilassa.