torstai 29. syyskuuta 2016

Uninen nova

 Hetkiä hetkistä kerkeenpä puhua lukuja kun annan olla.

 Mitään mistään tekemättä antamatta kenenkään huudan ja suollan.

 Olen ja lakkaan olemasta kynsiäni pitemmät aikani mukaan.

 Suutun kun vihaan sinua kaipaan jälleen saman kerran.

 Ota ja hylkää meidät kaikki antamani siihen paikkaa.

 Eksyn saunaan puita kantaa jaksaa vain aamuyöstä.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Virigiano



 Odottavat silmät,
 mieli siivillään,
 jaksaa herätä aina uuteen elämään.

 Loin elämää itselleni,
 henkeä halpaan materiaan.
 Plastiikille annoin puhuvan muodon,
 metallille sanattoman sanat.

 Liskoille suurille hampaat kauhusta,
 merien pedoille silmät pelosta.
 Jättiläislukeille verkot valheista,
 yöllisille pedoille harmaat volvot.

Aikuisuus tekee kaikesta rumaa.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Ufo





  Valkeat laatikot,
  naarmuitta aavisti tulevan viimeiset aallot.
  Muutoksen kourissa,
  samoissa kannoissa kulkivat suunnastaan toiseen.


  Tietämättä suunniltaan,
  tiedotta uudestaan,
  jatkoivat jalatta kulkuaan.


  Matkoitta syklissään,
  olonsa ennestään,
  unohtivat olevaisuutensa kieltää.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Alex is stone




Toistoja,
uusia kertoja,
kaavoja,
kovin vanhoja.
Kai näkemyksiinsä kaatuneita.


Samaa kirjausta,
samaa toistoa,
imaginäärisiä liittolukuja
sekä köyhän miehen ajatuksia.


Usealle heistä viisaus ei tuonut leipää pöytään.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Sitaatti



 Loin kovin helppoa,
 teille kelpoa,
 samaa tahtia,
 hengitykseni muassa.

 Samoja sanoja,
 uudesta ja pahasta,
 samasta,
 kuin vanhasta.

 Me olemme väärässä olevaisia,
 hengittäen samaa valetta,
 mitä sinä et kanssani jakanut.


 Miksi se olet yhä sinä?

 Miksi me emme ole enää minä?

 Koska voisin antaa palasteni olla?

 Miksi jaksan nauttia,
 kuluneesta draamasta.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Selkeydestä



 Minä halveksin oikeuttasi valita oikein,
 valita sen kaikkein tavan,
 halvimman valinnan,
 rumimpaan lopputulokseen.


 Opetit minulle,
 kuinka elämä päättyy.
 Kuinka hajoaminen,
 kontamitaation sukkuroosi,
 nielee ihmisen olevaisuuden.


 Kuinka halpa,
 köyhä,
 kuinka ruma,
 lakkaa olemasta meille kaunis.


 Dialogimme oli aina niin kovin julmaa.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Yksiöön





  Kalmoista vihaan,
  vanhoista vaivoista laskevaan piinaan,
  minä annan,
  minä otan,
  viimeisen lasillisen.


  Vanhentunut karaoke,
  lauluistaan aikuinen tarina,
  väsyy tuntien mukaan,
  tuntien väärää aikaa.

  Kuuluvuus oli kai kuulumatonta,
  olemus kovin uskotonta,
  maatonta aikaa,
  jakamattaan jättämäti.


 Baarikulttuuri jaksaa aina yllättää.
 Klubi ei niinkään.


perjantai 2. syyskuuta 2016

Taiteen pysyvyys



Kansat roikkuvat kauloistaan,
aaltoliikkeenä absurdiaan.
Illiaan likaan,
sanaan sitä vastaan,
kuin katoaisi aika harmoniaan.


Hengitä kanssani,
kulje palaksi kiiltävään pintaan.
Me emme väsy,
me emme katoa.
Me astumme harhaan,
luottamukseni katveeseen.


Samaan aikaan,
jossa minä katetroin tekstiä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *