sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Mieli

Voipi joku lukijoista ihmetellä, blogiani selaillessa, että onpa synkkiä aiheita. Surullista ja aika karua tekstiä. Millainen kirjoittaja mahtaakaan olla, kun näin kirjoittaa. Onko ajatukset harmaita ja mustia...
Ehei, viimeaikoina vain synkän tekstin luominen on ollut paljon helpompaa, ja seuraava teksti onkin melkein vuoden ikäinen. Aina jotenkin synkkää on helepompi kirjoittaa. Saanko esitellä, naiset ja herrat, äidinkielen portfolioni, aiheena Kauhu, runo. Hiukan paranneltuna, tekstissä oli muutamia aukkoja, jotka täytin.

 Jotakin takanani,
koettaa puhua,
seinät ovat liian kaukana.
Ikkunalla,
istuu jotain,
mitä en halua,
havaita.
Portailla askeleet,
koputus,
valittavat askelmat.
En halua tätä.
Kylmät silmät, 
vuotavat seinillä.
Sieluni vapisee,
on kovin,
kovin kylmä.
Oven takana,
taas,
askeleet.
Se on siellä, 
eikä se poistu,
askelmilta.
Kun Helvetin seitsemän piiriä,
lankeavat tilaani,
minä pakenen varjoihin,
itseäni.
Kahva kääntyy,
ovi aukeaa.
Se on siinä.
Mustat silmät,
kauhu.
En elä, 
enää koskaan.
Jumalani tuli takaisin,
häivyttyään omasta valtakunnastaan.
Mielikuvistani.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Rakastaa vai ei, kas siinä bulmu...

  Sitä usein ajattelee liikaa.

  Törmäsimpä taas somessa käsitteeseen, joka on saanut kukkahatut lentelemään ja anarkistit riehumaan pitkin historiaa. Seksuaalivähemmistöt. Olen törmännyt todella omituisiin ajatuksiin ja mielipiteisiin asian tiimoilta, ja ajattelin halkoa muutamia niistä. Aihe nyt kumminkin on aika esillä nyky-yhteiskunnassa, joten ajattelinpa tunkea oman lusikkani soppaan.

 Ihminen voisi todellakin miettiä mitä puhuu. Seksuaalivähemmistöjä vastustavat tahot tuntuvat vain tekevän itsestään naurettavia perustelemalla kantansa aiheilla, joita taas ei ole perusteltu tarpeeksi osuvasti ja/tai henkilö ei ole perehtynyt asiaan tarpeeksi hyvin. Aiheet hyppivät Jumalan tuomiosta ihmiskunnan tuhoon ja kovaääniseen vihaan, joka usein tuntuu hautaavan juuri sen tärkeän pointin/pointtinsa. Useat näyttävät ottaneen elämäntyökseen ''saastan kitkemisen sisikunnastamme''. Että kuolemme kaikki, kun homoliitot yleistyvät, ja lapsia ei enää synny, ellei homo-ja bi-suhteita pistetä poikki ja pinoon.  Jos rakkaus samaan sukupuoleen voisi aiheuttaa ihmiskunnan tuhon ja sukupuuton, niin mitenkäs heterosuhteet? Luovat tänne sellaisen määrän ihmisiä, että kohta maailmanloppu todellakin on käsillä. Kummaltakin kantilta kyseinen perustelu on järjetön. Sen pienen pointin kummaltakin puolelta ymmärtää, mutta lopputulos jaa haaleaksi ja laihaksi.Sitähän maailmanhistoriassa on aina ollut. Poikkeavuuksia on syrjitty ja vainottu, mutta homosuhteet ovat olleet aina tabu. Vasta viimeisen 50-vuoden aikana suunta on muuttunut radikaalisti. Tasa-arvoa on syntynyt. Ihminen alkaa ymmärtää asian kaikki puolet. Vapaamielisyys rakastamisessa ei ole vaarallista.

  Samalla voisi muutaman vähemmistöjen puollustajan nostaa naulakkoon. Mielestäni kaikenlaiset suhteet, jotka eivät rajoita kenenkään oikeuksia tai turvaa pitäisi hyväksyä, mutta se, että vähänkään suvaitsematon ajatus vähemmistöistä johtaa psykologiseen lynkkaukseen ja pahimmillaan täydelliseen julkiseen ryöpytykseen. Samalla nämä puollustajat vaativat kaikkia rakastamaan kaikkia. STOP! Hyväksyminen ei tarkoita muuttumista samanlaiseksi, minkä hyväksyy. Eikä sitä voi vaatia keneltäkään. Ihminen saa olla sellainen kuin haluaa, kunhan ei rajoita omiaan-tai muiden oikeuksia. Yllättävän yleinen ilmiö nuorten keskuudessa, (12-16) jonka olen itse havainnut, on se, että pyritään olemaan kaikkia hyväksyvä ja rakastava ja että seksuaalisesti kaikki on okei. Se on hyvä ajatus, mutta samalla alkava painostus ei. Somessa painostetaan joukon muut jäsenet samaan ajatukseen ja toimintatapaan. Ongelma vain on siinä, että he sortavat samalla tavalla muita, kuin vähemmistöjäkin on historian aikana. He vaativat, että kaikki hyväksytään, ja heterot ovat pahoja. (kärjistys) Vaikka ajatus saattaa tuntua järjettömältä, siihenkin on törmätty, että somen keskusteluporukkaan ei oteta muita kuin biseksuaaleja, vaikka aiheet koskevat vain normaalia elämää, eikä esim. sisällä mitään seksuaalista materiaalia, joka ei välttämättä kiinnosta heteroa. Kyseinen porukka eristää heteron ulos, ja syrjii häntä. Ja auta armias, jos satut nauramaan homovitsille, alkaa mafia tuntua ihan pikkujutulta...    

  Toinen puoli on bieberonkyllihanhomo-porukka. Tuo ihmiskunnan omituisimpiin kuuluva joukkio pyrkii haukkumaan vähemmistöjä joko sen takia, että todellakin ovat sitä mieltä, että vapaamielisyys on sairaus. Mukaan mahtuu niitäkin, jotka eivät mielipidettään halua tuda julki, vaan mollaavat koska-kaikki-muutkin. Vastaavissa tapauksissa kielenkäyttö on törkeää ja loukkaavaa. Välillä ihmettelee, mistä junnu, joka ei ole lähelläkään äänenmurrosta, on oppinut tuollaisen saavaraston. Samalla joukko korostaa miehisyyttä, mies ja nainen-suhdetta, veren puhtautta homouden saastasta, Jumalan sanaa ja saataa sinne mahtua muutamia ihan oikeitakin ajatuksia, kuten vähemmistöjen liika korostaminen. On totta, että viime vuosikymmenellä vähemmistöt ovat tulleet paljon kaapeista, mutta jos katselemme historiaan, eikös heteroita ole aina korostettu ''liikaa''? Eikös olisi välillä muittenkin vuoro? Homottelu vähänkään femiiniselle mieshenkilölle ei ole mikään harvinainen juttu. Ja olisipa se vain alkua. Jutut leviävät paljon pahemmiksi. Pakottava tarve pilkata erilaisuutta tuntuu olevan pääpointti. Tai ainakin se näyttää olevan ainoa, josta saa mitään selvää. esimerkkinä viimeisimmät Suomen Tasavallan presidentinvaalit. Kuulin kyseisen tapahtuman tienoilta sellaisiakin juttuja, että ''jos tuo Haavisto voittaa, muutan Ruotsiin. Eihän Suomea ny homo voi johtaa, sillähän on maailmankuva sekaisin''. Siis että homousko sekoittaa maailmankuvan? Heterotko sitten omaavat oikean kuvan Telluksesta? Tulkaa joku hetero näyttämään se sitten minulle, huvittaisi nähdä millaisella pallolla tallustamme. Sillä jos homot eivät maata näe sellaisena kuin se on, taidetaan bi-seksuaalitkin tunkea samaan. Eli minulla ei ole maailmankuvaa tai se on väärä(kö?). So sad. Huvittavinta, että sama henkilö natisee, että Ruotsissa on aivan liikaa homoja. Ja että kaikki siellä on homoja. Homoa karkuun homojen luo? Toki  tuttuni tarkoitti sitä, että mielummin homojen seassa kuin sen alaisena ja ymmärrän satiirin. Mutta eihän presidentti mitään oikeasti johda, kaikissa asioissa senkin voi ohittaa. Ja onhan Haavisto mukava mies, miksei toimisi Suomen maskottina. Tuosta saat ja tuosta.

  Eräs tuttuni totesi Samuli Putron ''Olet puolisoni nyt''-biisistä hyvin negatiiviseen sävyyn, että tämä kappale on epätasa-arvoinen, kun siitä jätetään vähemmistöt ulkopuolelle. Biisissä täytyisi ajatella niitä vähemmistöjä, jotka joutuvat maailmaa piilottelemaan. Ymmärrän tuttuni pointin. Olisihan kiva juttu, että biisissä mainittaisiin kaikki rakkauden muodot koskettavassa erotilanteessa, kun vanhuus on viemässä onnellista elämää päätökseen. Sitä ei kumminkaan voi vaatia. Olisiko mahdollistakaan neljän minuutin biisiin laittaa kaikkia mahdollisia? Puuroksihan sellainen menisi. Putro sattuu kuvaamaan tuossa kappaleessa luultavimmin miehen ja naisen elämän onnellisen elämän loppumista. Joku muu kappale voi nojata enemmän vähemmistöihin. Putro on todella mainio mies, joka tekee hyvää musiikkia, alkaa paheksuko hyvää biisiä.

  Maailmaan mahtuu monenlaista tallaajaa. Värieroja on, mieltymyksiä sun muita riittää. Tallaisivat vain onnellisina. Mutta pahasti näyttää, että teemme siitä kovin vaikeaa, jos pelkästään suhde-elämästä ja suuntautumisista saadaan jo tälläinen poru. Jos jokainen kyynel, joka tuonkin asian tiimoilta on itketty, kerättäisiin, hukkuisi koko Eurooppa. Antakaa toistenne olla, olkaa sitä mitä haluatte, tutkikaa itsenne siihen, mitä haluatte. Antakaa arvoa ja oikeutta, niin saatte sitä itsekkin. Tuulet muuttuvat, ajatukset vaihtuu. Avara ja hyväksyvä mieli on rikkaus. Ei tarvitse pitää kaikesta, anna vain muiden elää oma elämänsä. Jos joku muu tykkää tytöistä, pojista tai ei kummistakaan, se ei elämääsi rajoita.

  Olen puhunut.





torstai 16. tammikuuta 2014

Aamu, Iltahämärä ja heidän äitinsä, Aurinko

  Sama toistuu, useita kertoja,
vuoden jokaisena,
täysinäisenä, täyspäiväisenä,
päivänä.
Aamu hiipii pihamaalle,
herättelee uinuvan maan,
niinkuin jo kauan sitten,
kaiken alusta lähtien.
Katsoo auringon nousua, omaa äitiään,
joka kipuaa taivasta pitkin,
vain laskeutuakseen synkkään uneen,
päivän jälkeen.
Aamu koettaa tavoittaa, äitiään koreaa,
mutta ei pimeän ja valon rajamailla,
kulkevalla lapsella,
ole oikeutta eikä lupaa,
korkeaa äitiään koskettaa.
Aamu kääntyy pois, ja kuulee kaukaa,
veljensä Iltahämärän,
nauravan talojen katolla.
Vielä häntä ei ihmiset,
maan pienet asukkaat,
taida nähdäkkään.
Silti nauraa vain, mustassa puvussaan,
perheensä hajottava,
musta lammas.
Juonittelee auringon laskuun,
kulkee sen perässä,
supattaa valon uneen.
Avaa ovet pimeän, kauhujen ja olentojen,
jotkä Yön taskuissa,
ryömivät juhlimaan,
omaa aikaansa.
Kaksoisveljensä Sysiyö,
ei vielä ole saapunut,
mutta Aamu tietää, senkin vielä nousevan,
Iltahämärän kanssa, Auringon sokeudelle.
He saavat rauhassa juhlia,
ilman vahteja,
sillä Auringon jälkeä,
pientä Aamua,
ei äiti kuule.
Hän on huomaamaton osa,
suurta pyörää,
vain ratas,
yön ja päivän rajalla.
Ei synnytä mitään, ei luo eikä avita.
Herättää vain nukkuvan väen,
jotta illalla,
voisivat painua,
takaisin pimeän syliin.
Aamu häipyy, veljensä nauruun,
odottamaan,
toivomaan.
Josko seuraavalla kerralla,
jokin olisi,
edes jollain tavalla,
paremmin kuin nyt.



tiistai 14. tammikuuta 2014

Kukkaset

Minä sitten vihaan kasveja.
Kaikenkarvaisia kaktuksia, piikikkäitä ruusuja,
voisia kukkia.
Niiden lehtiä ja tuoksua,
niiden tuottamaa,
pyytteetöntä iloa.
En käsitä sitä.
Meitä alemmat,
heikot organismit,
tärkeysjärjestyksessä korkeammalla,
jollekkulle,
minuun verrattuna.
Olenhan silti ihminen, luomakunnan kruunu,
jumalan kuva.
Miksi siis, vihreää ja punaista palvotaan,
pitempiä aikoja,
kuin minua,
kolmion huippua.
Ihmistä.
Se pistää miettimään, olenko sittenkään,
kaiken huipulla.
Jospa maailma, vain sen kuvan antaa,
tietäen paremmin.
Minua vain huijataan, en oikeastaan,
merkitse suuriakaan,
luonnon kierrossa.
Kuulunko edes tänne?
Minä, jonka lajiset,
sanovat johtavansa,
tellusta kokonaisuudessaan.
Vai luulemmeko vain väärin?
Jospa me olemmekin,
kaikista pienimpiä.
uhmaikäisiä lapsia, jotka kuvittelevat,
kaiken tietoisuutta.
Nuoria taimia, jotka kasvavat,
liian rohkeasti,
leikkurin teriin.
Me tulimme, kaiken jälkeen.
Ja lähdemme, oman kättemme kautta,
aikaisemmin kuin monet muut.
Siilit piikkeineen, torakat kuorineen,
karhut unineen.
Jäävät tänne, kun me kuninkaat,
revimme maan jalkojemme alta.
Tavataan haudassa, ne huikkaavat.
Sitä emme silti kuule.
Emme tahdo.
Meitä ei käsketä.
Olemme kuninkaita, ainakin hetken.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Musta Surma olikin satua

Ehei.

Ei kukaan ole kuollut.

Historian havinassa, syvissä vesissä,
mustassa yössä.
Ei ole kappaleiksi hakattu, yhtäkään sielua,
tässä maailmassa.
Aika on parantanut,
kaikki haavat,
kaiken vaurion,
turman ja hävityksen.
Jostain luin,
kuolla voi monella tapaa.

En löydä niitä täppäriltä.
Niitä ei siis ole.
Hakusanalla ''kuolema'' en löytänyt,
yhtään mitään.

Äitini sanoi, mitään pahaa ei ole.
Isäni sanoi, mitään pahaa ei tule.
Opettajanikin, kukaties, sanoi samat sanat.

Siltikin, saunan takana,
valuu veri.
Naapurissa huudetaan.
Mellakka-aita palaa, sen metallit sulaa,
liekehtivien hevosten katkussa.
Neutronipölyksi ihmiset hajoaa,
historian havinassa.

Minulle on kerottu totuuksia,
monelta kulmalta.
Monelta mieleltä.
Kaikkeen uskon, kunhan löydän sen,
ykkösten ja nollien merestä,
internetistä.

Vakavan kuvan kanssa.




torstai 2. tammikuuta 2014

Valtaava virta


Välillä miettii, kuinka joku vain kykenee olemaan musta ruusu punaisten keskellä. Tai väriläikkä valkealla kankaalla. Näkyvä, vahva persoona, jota joko rakastaa tai vihaa. Vahva mielipiteissään, jyrkkä ajatuksissaan. Niitä mahtuu maailman harmittavan vähän. Valtavirran aalto hautaa paljon, murtaa persoonallisuuden vallit ja hioo erikoisuuden olemattomiin, ihmiskunnan rantatörmältä.

Rakastan persoonallisuutta. Pidän yksitoikkoisuudesta. Kunnioitan luovuutta. Kumarran vahvoille mielipiteille. Samalla arvostan niitä, jotka eivät syystä tai toisesta erotu muista niin hyvin kuin toiset. Jokainen, piilossakin oleva, on persoona ja tärkeä.

Olkaa omia itsejänne. Kuunelkaa musiikkia. Aivan mitä haluatte. Olkaa sitä, mitä haluatte. Toteuttakaa itsejänne. Pinkillä topilla, mustalla nahkatakilla, tai paidatta, antakaa tulla. Kuhan ette rajoita oikeuksia. Kiltisti täytyy olla.

Alla oleva runo ei niinkään liity aiheeseen, hiukan sivuaa, mutta halusin julkaista sen tämän kylkiäisenä.
Mietteitä, mietteitä...


Voihan, pitkiä tunteja, sortoja ja turmia.
Syviä paikkoja, mustaa maata,
ehkä vähän,
myös kuolemaa.
Enpä tiedä.
Voisinpa havaita asioita,
nähdä taivaan, tuntea maan.
Miksi en voisi? 
En vain halua, toimia oikein,
tällä käyttöjärjestelmällä.
Mutta juurihan, tahdoin huomata.
En vain halua muuttua.
Onnia tai offia, voisinpa poistua.
Mitään en kumminkaan,
taida tuntea.
Se on hassua.
Vastaan haluilleni, aika on tullut.
Aika vaihtaa, muutama ohjelmaa.
Hyödystä en, taida mennä takuuseen.
Tälläkään kertaa.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *