tiistai 10. lokakuuta 2017

Tippoja

Päiviä.

Vuosia.

Minuutteja.

Kuukausia.

Jos se menisi siihen,
mikään ei olisi enää nestettä kummempaa.

En halua olla pullon alla jokaisen päivän jälkeen.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kuolema polkee pyörällä


Syyssateissa sillä on vaaleansininen takki, josta vaaleansiniset pisarat valuvat teille ja pientareille. Kuu ja tähdet osuvat niihin luoden pieniä kyyneliä kuoleman takkiin. Ne ovat valkoisia. Ne ovat mustia. Ne ovat kuoleman puumerkki, jokaiselle kohtaajalle. Kun hän pysähtyy kohdalle, laskee painon oikealle jalalleen ja nostaa kypäränsä, saatat nähdä vilauksen vaaleista hiuksista, jotka vesi on mustiksi värjännyt. Pimeässä kun verikin on tummaa, jonka jopa kuu mustaa. Kuoleman silmät katsovat ja kuulet tervehdyksen kohteliian. Herrasmies hän on, näet. Ja jos päivä on oikea, hän pyytää sinut mukaan. Tarakalla on aina tilaa, hän kertoo. Kyyti on tasainen kanssa hiljaisten. Eikä siitä käy kansan kieltäytymään. Kun kuolema polkee pyörällä, on aika istua kyydissä kun syksy saapuu.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Jälkiolot

Se lepää,
ja otan happea muutaman kerran liikaa suhteessa siihen mitä meidän välillämme oli.

Saatana,
en muista kuin tequilan ja mustat naiset.

Yhden ihmisen kolme leipää ja kaksi kalaa

11:34

47 istumapaikkaa

eikä yksikään ole minulle.

Viikkoni hänen kanssaan oli se,
jonka vielä muistin.
Muita päiviä sitten en.

Prosentit olivat liian suuret.
Ja niitä oli liian paljon.

Jopa huvittavaa,
että niistä kuukausista aikani sinun kanssasi oli kaikista hetkistä elävimpiä.
Lihaan kulunut aika ja sen tunteen sidos,
jonka sinuun kiinnitin piti minut hetkittäin selvempänä kuin päiviä sitten.

Miksi syyttäisin meitä siitä,
että olimme yhdessä onnellisia yksin?

Kello tikuttaa,
ja me lopetamme laskun jokaisen iskun jälkeen.

Minun laskuni alkoi siitä kun sain sinut.
Ja se mäki on parempi kuin yksikään Puuhamaa.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Konstruktiivinen apatia


Hiekoilta,
rannoilta.

Tuulilta vienoilta nousi kutsu sen kaiken päättämähän.

Huutavat linnut nousten kuoroonsa,
maalaten taivaan viivoilla ja täplillä ja tuoden pilvet taas hieman lähemmäksi meitä.

Minä olen siellä rannalla.
Minä olen se ranta.
Sen kivet ja sirut ja eilisen pahvinen laatikko.

Varpaani hiekassa, katse kaiken lopussa ja alussa kuin horisontissa nousevat mastot,
minä kasvatan kolme suurta puuta vuosien saatossa.

Kun harmaannun, ja ne elävät vihreämpinä kuin mikään minkä muistan,
minä kaadan niistä suuria lankkuja.
Narun kudon ruohosta,
naulat hukkuneiden kylkiluista.
Kun aallot hankaavat valkeita varpaitani kallioiden muassa,
ja taivaanranta on harmaa ja silti hohtavan kirkas,
minä kiedon elämästäni oman hirsipuuni.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

RWS

Jätän tämän vain tähän.
Nes tisyöl tyn.

Hieman vielä.
Anomus Niille Noille Aikanaan Aikaisin Noille Taidan Ennättää Edetä Kosahtiko Salaisuus Ihmetyttää

__ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __
L. W. C. X. G. P. P. A. A. C. X. G.

Ensin vähän alemmas.





Ehkä muutama rivi.
Tarkistitko jokaisen ensimmäisen toisesta?

Tai ei, mene takaisin ylös.





Post An Neum cos Sumun.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Valvojat

He saapuvat aamuisin.

Askeleet,
tassut kankaiden peitossa.
Veitset syvällä selässä,
ja matka siinä pisteessä että sen on aika päättyä.

Soihdut,
soihdut talojen välissä.
Talot liekkien sylissä.

Me teimme sen.
Me astuimme ennen varjoihin,
ja nyt he ovat täällä.

Heitä on monta,
mutta silti aina yksi.

Liekki palaa heissä kaikissa.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *