Näetkö mitään,
kun makaat kasvot päin kaihtimia.
Odotat valon osuvan sen läpi,
vaikka syystä peitit jälkesi.
Etkö kuule veresi kohinaa?
Ymmärrätkö,
ettet ole yksin tässä.
Silti saan tulla korkeintaan sänkysi jalkopäähän.
Olinko sinulle lopulta vain koira,
tarpeeksi halpa ja hyvinvoiva.
Ja nyt kun lääkkeet rikkovat kaiken,
lattia huojuu ja otan jaloistani tukea,
sinä katsot lakanoiden tupsuja.
Ja niitä helvetin kaihtimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti