keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Ajasta
On se outoa, että meidän aikanamme, meidän kesken,
keskustelut, koskevat aikaa, aika paljon.
Nuorella ihmisellä, aikaa takana, lopulta kovin vähän.
Silti on keretty, niin kovin paljon.
Puhuttu ja kerrottu, tapahtumista ja jutuista.
Lahjoja.
Teekutsuja.
Parhaita ystäviä.
Uusia parhaita ystäviä.
Matematiikka.
Kolarit.
Kalorit.
Ahdistus.
Mitat.
Kiireellinen aikataulu.
Nousuhumala.
Ambulanssi.
Ihastumiset.
Erot.
Väkivalta.
Toivo paremmasta.
Parempi,
lopulta.
Paljosta puhuu, pieni ihminen.
Omissa kengissään kovin suuri,
mutta lopulta,
katsoo maailmaa,
ylöspäin.
Läpi turman, hävityksen, saasteiden ja jopa kuoleman,
kukaties,
kulkee pieni ihminen.
Sillä aika, ei ainakaan lopu.
Ainakaan huomiseen mennessä.
Kahvi viilenee, aamuauringossa.
Mutta aika ei.
18.12.2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sydän.
VastaaPoistaMiksi en voi seurata sinua?? No jaa mahtava teksti silti! (;
VastaaPoistaMatkamies viisas ymmärtää, ei itseltään saa vaatia liikaa, muuten jää määränpää, taas seuraavaan iltaan.
VastaaPoistaVälillä silti, uusi matka tahi reitti, löytyy vasta aikojen jälkeen. Monen virheellisen karttamerkin, jälkeen väärän ilmaisun, löytyy se oikea tapa, merkitä paperille, määränpää.
Poista