Valot

Taivaalle, kuuttomalle ja mustalle,
nousi tähtien meri.
Tuovat loistoa, lasten hymyä,
yön sydämeen.
Valaa toivoa, uskoa parempaan.
Jotta jokin, voisi tänään,
muotoaan vaihtaa, uudemman veroiseksi.
Kuitenkin, kaikki loiste, ihmisten käsistä syntyneet.
Ne eivät ole totta.
Mekaansiet valot, nuo pienet koneet, tarkoitettu hävittämään,
kaikki elävä.
Punaiset säteet, sataa aaun nousussa yli maan,
halkoen elämää.
Maailman palossa, silinteriherra,
harmittelee kenkiensä väriä.
Miettii huomista, uusia voittoja,
parempia mahdollisuuksia.
Suunnittelee tulevaa, kera punaviinin,
nähden sen, mitä alemmat eivät voi.
Tietäen kaiken, pimeässä seisovien,
pienten elämien,
täydellisestä lopusta.
Suuri tuomio,
ihmisten käsistä,
heikommille.

  Katselin Disneyn Tangled-elokuvaa televisiokoneesta, ja loin tälläisen. Ajatus syntyi elokuvassa taivaalle lähetetyistä lyhdyistä, joiden avulla kuningaspari toivoi, että kadonnut prinsessa löytäisi kotiin. Oli mainio elokuva. Yllätti positiivisesti.