Ankkari

Kävelen kohti juoksevaa vettä,
vailla suurta syytä,
tahi muuta suunnitelmaa.
Lähdin kai vain,
tapaamaan ankkoja.


Sorsista en ikinä muutenkaan,
oppinut pitämään.


Minä kuuntelen ääniä,
matkaavan veden.
Se huuhtoutuu reunoilleen,
käy pinnassaan kuin katsellen,
kunnes aloittaa taas katoamisen.


Itseensä.


Mursin palan itseisarvosta.
Irrotin kappaleen luottamuksesta.
Puhalsin tuuleen muruset uskosta.
Hautasin veteen viimeiset jälkeni.


Ylitän siis joen,
pituussuuntaan.