Otteita keskeneräisestä projektista

Se eli.

En ikinä täysin ymmärtänyt miksi se oli saapunut tänne. Se tuntui kaikin tavoin niin järjettömältä, niin sattumanvaraiselta tapahtumalta, etten niissäkään hetkissä, joissa painajaiseni ottivat edes hieman lempeämmän muodon, löytänyt mitään, joka olisi allekirjoittanut jotain järkevää ajatusta tästä kaikesta. Se on outoa, että näiden loputtomilta tuntuvien hetkien jälkeen ainoastaan hulluus tuntuu miltään, jota mielen tuomien lopputulosten meri olisi ohjannut oikeaan suuntaan. Hulluus oli sen muoto, se minun on sanottava. Puhdas, palava, mieletön järjettömyys, joka kahlitsee kohtaavaan sen kynsiin ainiaaksi. En usko, että se olisi ollutkaan muuta, vaikka kaiken alussa niin kuvittelinkin. Optimismi antoi hetkellisen heikkouden, jota kadun ja josta kärsin nyt ikuisuudelta tuntuvat sekunnit.

Kuulen sen äänen. Kaikuna, ajatusteni seassa. Se kertoo kaiken niin oikein, niin selkeästi ja ehjästi että sen järjettömyys muotoutuu kaiken rationaalisen kumoavaksi mahdiksi. Enkä minä edes ymmärrä sitä. Se on kuin istuisi vanhemman veljen seurassa. Ihaillen ja kunnioittaen, uskoen hänen sanojaan vaikka en tosissani edes ymmärtäisi mitä hän puhuu. Latinaa, vertauksia ja outoja sanoja. Silti ne tuntuvat todelta, totta kai ne ovat. Ne ovat sen sanoja. Tarinoita niin syvältä, etten uskalla avata silmiäni nähdäkseni sinne. Jopa huvittavuuteen asti yritän kääntää sitö pois. Kauemmas synapsieni lukoista, pois kaikista niistä kalvoista, jotka pitävät mieleni kasassa. Sen käsissä ne eivät kuitenkaan tarkoita mitään.

Se on niin lähellä.

Kaikki tuntuu unelta. Minä vaivun, minä lepään siihen, etten uskalla liikkua lihasten mukana. Se hengittää aivan kasvojeni myötä, vaikka se on metrien päässä vaalealla seinällä. Sen raajat, ne raajat joita en ole syvimmissäkään sekaisuuksissani haluaisi kohdata, raapivat jälkiä asuntooni. Ne merkit, se sanoi. Ne merkit ne merkit ne merkit. Se taisi ollakin ensimmäinen asia, jonka siltä selkeästi ymmärsin. Niissä oli jotain hirveää, jotain niin vanhaa että kaikki, mitä ihminen on tällä planeetalla, tällä ajalla tehnyt tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Se on vanha kuin aika. Se oli täällä niin pitkään. Herrani, armahda minut. Anna minun mennä. Anna minun mennä. Anna minun. Ne silmät. Ne ovat siinä. Se on siinä. Se on lähellä. Jumala anna minun mennä. Se saapuu. Merkit, ne merkit. Se saapuu, se saapuu. Kauhun silmät mereltä. Se saapuu. Anna minun mennä. Se nousee mustasta suosta, se liikkuu jo pelloillani. Sadat jalat, ne kuuluvat katollani. Anna minun mennä. Älä päästä sitä sisään. Se tulee. Se tulee. Anna minun mennä.