Lattia sortuu.
Kaikki särkyy.
Miksi seisot yhä siinä?
Se menee nyt,
junien ja kiskojen lailla kauas kauas pois.
Käsiemme jäljistä,
piirtyvät kuvat katoavat ikkunoiden laseista.
Kun seuraavan kerran tartut karmeihin ja työnnät ovemme auki jotta syyssade voisi kastella kynnyksen,
kuiskaa nimeni.
Ja unohda se sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti