Valtaava virta

Välillä miettii, kuinka joku vain kykenee olemaan musta ruusu punaisten keskellä. Tai väriläikkä valkealla kankaalla. Näkyvä, vahva persoona, jota joko rakastaa tai vihaa. Vahva mielipiteissään, jyrkkä ajatuksissaan. Niitä mahtuu maailman harmittavan vähän. Valtavirran aalto hautaa paljon, murtaa persoonallisuuden vallit ja hioo erikoisuuden olemattomiin, ihmiskunnan rantatörmältä.

Rakastan persoonallisuutta. Pidän yksitoikkoisuudesta. Kunnioitan luovuutta. Kumarran vahvoille mielipiteille. Samalla arvostan niitä, jotka eivät syystä tai toisesta erotu muista niin hyvin kuin toiset. Jokainen, piilossakin oleva, on persoona ja tärkeä.

Olkaa omia itsejänne. Kuunelkaa musiikkia. Aivan mitä haluatte. Olkaa sitä, mitä haluatte. Toteuttakaa itsejänne. Pinkillä topilla, mustalla nahkatakilla, tai paidatta, antakaa tulla. Kuhan ette rajoita oikeuksia. Kiltisti täytyy olla.

Alla oleva runo ei niinkään liity aiheeseen, hiukan sivuaa, mutta halusin julkaista sen tämän kylkiäisenä.
Mietteitä, mietteitä...


Voihan, pitkiä tunteja, sortoja ja turmia.
Syviä paikkoja, mustaa maata,
ehkä vähän,
myös kuolemaa.
Enpä tiedä.
Voisinpa havaita asioita,
nähdä taivaan, tuntea maan.
Miksi en voisi? 
En vain halua, toimia oikein,
tällä käyttöjärjestelmällä.
Mutta juurihan, tahdoin huomata.
En vain halua muuttua.
Onnia tai offia, voisinpa poistua.
Mitään en kumminkaan,
taida tuntea.
Se on hassua.
Vastaan haluilleni, aika on tullut.
Aika vaihtaa, muutama ohjelmaa.
Hyödystä en, taida mennä takuuseen.
Tälläkään kertaa.