Haluaisin unohtaa.
En usko, en toivo mitään muuttuvaa,
asioita ei voi palauttaa malliinsa vanhaan, ellei parempaan.
Monilla lauseilla, käänteillä pyrkii muuttamaan elämää ikiomaa,
eikö peilissä näy kuin pappi, minua monin päin se muistuttaa,
kun maalailee Raamattunsa pyhää ja varmaa sanaa,
itseään vahvistaa, väärää sanaa jaksaa jakaa,
valtaa omaa, on valtavaa herraa, juuri niin pyhä herra makaa mutta ei sänkyään petaa.
Kammarissaan maanneita kyetä ei laskemaan,
kipua listoille varmana vannomaan emme voi koskaan.
Tuloksia Lutherina ei oveen päästä naulaamaan,
mitään lapseton pysty inkvisitioon todistamaan,
teot palaa, kansan polttomerkkaa,
vaikenemisen leima ristinä siliää otsaan.
Syntisille tuomio lankeaa, mustille lampaille piikkilankaa ja tunti veristä Mariaa,
syyttömänä syylliset joukkoina palaa.
Historiaa jatketaan ja toistetaan,
muutamatta muutamaakaan asiaa.
Vasta kun korkea Herransa kaikille punnitaan,
sidottuna eteen raahataan se jonka sanoista löydettynä tulkintaa,
käännöksissä tämä maailma sisässään palaa.
Vapautusta emme saa, rauhaa emme voi emmekä saa antaa,
ellemme kykene unohtamaan sitä suurempaa kuviteltua turvaa,
jolla meihin ei ole mitään valtaa.
Unohtamaan nousevaa Herraa,
ei jatkua saa,
arki jossa virrestä virteen elämäänsä aikatauluttaa.
Jätteenä toimii ajatus joka neuvoo satuja kumartamaan,
muottiinko itsesi tarvitsisi pakottaa?
Unohdusta ruokkimaan,
ajatukset halajaa vihdoinkin vapauttaan.
Hyllyseuraa Koraanille kera Raamatun lähden tarjoamaan,
väliin Kama Sutran, Sormusten Herran ja Huckleberry Finnin,
täytyy osata kirjansa luokittaa,
ei satuja elämään sekoittaa, mieli täytyy avartaa .
Tiemme paljastaa tummaan sulaneet ladut,
otamme avaimet, savut, emme kadu.
Valinta turvaa, aika unohtaa,
maailmaa täytyy päissämme muuttaa.
