Se sama haju,
jonka niin usein,
monen monituista kertaa,
pesin iholtani
kiintyy minuun,
pieninä nauhoina.
Se oli se,
kaukainen ystävä,
saastaisesta maasta,
mustien vuorten onkaloista.
Pesi takkinsa kahvikuppiini,
kaiveli haarukallani hampaitaan ja kysyi,
sattuisiko minulla uutisia olemaan.
Jotain lehtistä,
johon takamuksensa,
pyyhkiä voisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti