Kuin synkästä sumusta,
eksyneiden varjoista koostunut usva,
pysyt sinä aina,
vain aina,
mysteerinä minulle.
Hankittuani lasin,
elämää suurentavan,
luulin,
kuvittelin,
kuvittavani viivani,
ymmärryksen täkkiin.
Sinä tuhahdit,
''Liian lähelle ei vain näe.''
Vasta nyt ymmärrän sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti