Palo

Kulovalkea.

Kekäle.

Liekki.

Sen vietti,
roihu riehuu sydämeni sisässä.
Lisässä,
joka kasvaa kiinni kaikkien kämmeniin.

Savua on ilmassa,
näkö on hukassa ja tuvassa häkää enemmän kuin sisälläni.

Jos tukehdun nyt ja taju menee niin ehkä se ei satu tai sitten siihen vasta herää.

Ja sammuttaa kynttilät.

30.7

Tyhjenee.

Kaikki tyhjenee taas.
Kun roikun kiinni naruissa ja käsissä joista päästän irti aina välillä.

Kaikki hiljenee taas.
Kun etsin sitä mitä jo löysin ja haen bensiiniä ja sytytän sen karrelle asti.

Kaikki jää taas.
Kun mikään ei riittävästi ole meille sopivaa.

Kalori

Pakkilaatikko,
vaadinko taas hieman liikaa meiltä.
Kun takavalot siintävät takanani totean,
näkemykseni taitaa olla hieman huti.

Silmät lasissa ja hampaat pöydällä ja suolet konepellillä.

Elämä on puolet sen alusta.

Kalamiehiä ja kumeja

Muistilista.

Kun lähdet ulos,
osta aina kalamiehiä ja kumeja.
Muumimukeja,
ja eilisen päivän lehti jotta sauna palaisi vielä aamun tunteina.

Osta sininen aski,
ota taksi turhan lyhyen matkaa ja maksa kuskille vain kolikoilla.

Olen rohkea, ruma ja melodramaattinen.
Opettele sivistyssana ja tunge se niin kauan että kaikkien rektum on senttejä liian löysä.

Kuuntele kun koira tuhahtaa ja naapuri avaa viinakset.

Hajota peili ja toivo vain huonoa onnea.

47

Mies ja tuoli ja kaikki aika elämästä takana.

Tyhjä kuppi,
vanha kahvi ja hiljainen Tuuli.
Multien alla nukkunut jo joitain vuosia.

Vapina vie kaiken muistin.

Palanut sulake ei vaihtunut itsestään.
Jauhoiset torakat muistuttavat menneestään.
Aika kulkee.
Kaikki jää.

Paitsi lumi polkujen pinnalta.

Itseismurha

Syy.

Siinä on tavallaan syytä jo liikaa.

Kun viillot kasvavat liikkeen mukaan ja materia jättää,
annathan olla sen kaiken.

Anna ilman mennä,
ja kaiken sulaa.

Kohta sillä ei ole enää merkitystä.

Minä muistan sinut.

Sinä muistat minut.


Kun he löytävät minut,
ja kiskovat minut mustaan jossa on vain alaspäin liukuva pakotie,
otan henkeä,
otan happea.


Se valo mikä palaa on krematorio ja hiostava lappu raajojeni päissä.
Siinä päässä,
jossa mikään ei enää loista.

Lauantai 4.5 vai oliko se torstai

Huuda.

Aamu sattui minuun kun laskin jälkiä ihostani.

Sammuin silloin yöllä vaikka promilleni olivat miinus ja niin vähäiset nautinnot.
Minussa sinua oli liian vähän,
sinä et minusta saanut tarpeeksi irti.

Ehkä hieman ihoa.
Ja vähän verta.
Jotain lihaa.

Kuulin kaiken nauhalta jonka sain 11:25.
Minä kuolin sinä yönä kolme kertaa käsilleni ja kerran selällesi.

Riittääkö minulle koskaan mikään?

Plot twist

Unohdin halun.

Hautasin janon.

Hukutin sen kaiken joka valui meistä käsiin ja reisille ja kasvoille ja kaikkialle josta piti pyyhkiä kuin mobiilin pyyhkimet hakkaavat lasia.

Hormonit, ne sanoivat.
Kuset paskat, vastasin.

Minä vain satun olemaan sellainen.
Ne olivat minun silloin.

Tehokeino

Melankolia ja kehon metabolia,
vanha ruoka ja pilaantunut aines.
Veri.
Liha.

Ne kirjoitin silloin kun muistin ottaa kaiken toiseen kertaan ja uudestaan.

...

Se virtaa.

Suonissa satoja kertoja kaiken läpi,
kun ajatus tummuu ja mieli on hauras ja halpa.

Eli minä.
Eli me.

Anna minun hengittää sinua sillä tavalla,
että nikotiini on vain köyhän harha.
Anna minun tuntea sinut jokaiselta sentiltä,
jotta taas,
jotta jälleen kerran,
olen taas vain sinun sylisi.
Sinun veresi.

Vain minä olen sinun happesi.

N mutta usva ja siinä on k

Vihaa sitä mikä olin.

Rakasta sitä joka kävi luonasi silloin syksyllä ja vei sydämesi.

Se olin myös minä.

Vaikka nykyään olenkin musta ja joskus ruma ja kyyninen paska mutta olen sinun paskasi ja sinä olet minun aarteeni.

Rakastan sitä mikä sinä olet minulle nyt.

Rakastan minua kun vihdoin voin olla sinun.

Ajat

Yhdeksän kuukauden kello tikittää lukuja taaksepäin kai siihen suuntaan mistä me aloimme olla jotain mikä pysyi pitkään tai pitempään ainakin silloin kun olit nuori ja ehjä minä en sinä tunsit minut minä en sinua olit jotain mihin oli helppo kaatua koska vuosi oli sellainen kun se oli helvetti en muista edes oliko se kevät vai kesä kun sanoit että jäädään tänne katsomaan kun laivat liikkuvat kohti jäitä titanic hukkui kai sellaiseen en minä tiedä olen niin nuori ja samalla kovin vanha parikymmentä takana en osaa kertoa kuka olen tai mitä haluan.

Metsästys

Tunnen sen kun se tuntee minut nimeltä.

Tiedän sen kun se haistaa ilmasta kaikki minusta irronneet hiukkaset ja ottaa ensimmäiset askeleet kohti.

Tahdon sen astuvan kolme askelta jotta kieleke jota nakersi murtuu ja upottaa meidät molemmat kiehuvaan pikeen.

Pudottautuen isku on kevyt höyhen siinä hetkenä kunnes maailma on musta ja ilman väriä tai tuntoa paitsi ehkä lämpö ja savu ja viimeinen tahto jota en osannut ottaa.

Oppi

Elämä.

Kun naamio maistuu kasvoilta samalta kuin vuosi sitten,
ilma sakeana huokosten läpi päivistä viikkoihin ja vuosiin.
Samaan kuosiin,
kun savu käy jo vaatteesta ja tapa aatteesta,
jonka lausuminen tuntuu aina pahalta.

Minä,
sama vanha ja niin uusi.
Kynnet jo tylsät niistä vedoista omaan nahkaan.
Mielummin kipu kuin kutina.
Mielummin kipu kuin valinta.
Mielummin viha kuin vapina.

Kuristuminen on henkilökohtaista,
kädet aina yhtä rumia.
Omia.

Kuolema.