Ei kukaan ole kuollut.
Historian havinassa, syvissä vesissä,
mustassa yössä.
Ei ole kappaleiksi hakattu, yhtäkään sielua,
tässä maailmassa.
Aika on parantanut,
kaikki haavat,
kaiken vaurion,
turman ja hävityksen.
Jostain luin,
kuolla voi monella tapaa.
En löydä niitä täppäriltä.
Niitä ei siis ole.
Hakusanalla ''kuolema'' en löytänyt,
yhtään mitään.
Äitini sanoi, mitään pahaa ei ole.
Isäni sanoi, mitään pahaa ei tule.
Opettajanikin, kukaties, sanoi samat sanat.
Siltikin, saunan takana,
valuu veri.
Naapurissa huudetaan.
Mellakka-aita palaa, sen metallit sulaa,
liekehtivien hevosten katkussa.
Neutronipölyksi ihmiset hajoaa,
historian havinassa.
Minulle on kerottu totuuksia,
monelta kulmalta.
Monelta mieleltä.
Kaikkeen uskon, kunhan löydän sen,
ykkösten ja nollien merestä,
internetistä.
Vakavan kuvan kanssa.
Edelleen ihmettelen ettei lähdekritiikkiä opeteta jo ala-asteella, missä jo (nykyään) käytetään internet lähteitä melkein kaikessa, opetuksesta lähtien. Se, että se on lukion heiniä on hieman liian myöhäistä.
VastaaPoistaJa jo 7-10 vuotias saattaa roikkua netissä suuren osan päivästään, tutkien järjettömiä määriä tietoja. Koittaa nyt siinä miettiä, mikä on totta ja mikä ei. Mitään ei olla kerrottu. Kaikki uskotaan. Tietoa ei kyseenalaista, koska epäilyyn ei anneta tarpeeksi painavia perusteita. Ei muksu sitä itse tajua. Vähemmästäkin ihmiset puhuvat asioita totuuksina, joista lopulta ei ole mitään hajua. Surullisen moni ajattelee ''Kyllä meidän Jere osaa'' ja blokkaavat aikuisviihdesivuja, mutta eivät nää sitä, mihin pelkästään väärä tieto voi johtaa. Ei mene pitkääkään, kunnes ''Jere'' tietää ja puhuu niin paljon asiaa, josta lopulta on aivan kujalla.
VastaaPoista