Hiljainen taiteilija

Hiljainen taiteilija,
laskevassa illassa,
istuu parvekkeella tupakalla.


Kai tuli jotakin katsomaan,
etsiäkseen jotakin,
hiljaiseen iltaan.


Sisältöä, kukaties.


Katsoo unelmaansa,
jo tiellään tuomittua,
arvosteltua.
Kasa hylättyjä kirjoja,
jotka piti kai läpi lukea.
Nuo tekstien jonot,
päänsärkynsä manifestit.


Hiljainen taiteilija tumppaa savukkeen,
kiroaa hieman,
katsahtaen tyhjää lasiaan.
Punaiset jäljet,
ehkä muutaman tunnin vanhat.
Pulloaan nuoremmat,
kuitenkin.


Hän nousee ylös,
antaa savukkeen lentää,
ja astelee ulos.
Tyhjä tunne seuranaan,
elämänsä varpaillaan.
Kuitenkin,
eteenpäin.


Hiljainen taiteilija,
lasit nenälleen nostaa,
kohtaa oven,
ja astuu,
suuremmitta mietteittä,
matkalle ulos.


Elämä on kuitenkin,
liian suuri mysteeri,
arkeen ymmärrettäväksi.
Eikä huomista,
uskalla pelätä.


Eihän siihen kuitenkaan,
voi lainkaan,
millään,
vaikuttaa.