Muistoin haureus

Viimeksi kun muistan,
kuvittelin lohikäärmeitä.
Niiden majesteettista lentoa,
vapautta,
mahdollisuuksia.


Joku kertoi joskus jossain,
"Ne syntyvät säteilystä,
radioaktiivisesta hohteesta.
Nuo taivaiden valtiaat,
tummanpuhuvat demonit."


Viimeksi kun muistan,
vuosin kuiviin.
En ymmärtänyt laukausten syytä,
en tarkoitusta.


Vain ne kolme reikää.


Makasin paikallani,
tiesin ajan olevan,
juuri nyt,
juuri nyt.


Viimeiseksi muistan,
vain Amsterdamin muistan.
Sen kadut,
kujat,
ja katonharjat.
Ne kuitenkin,
peittyvät muistissani,
kuin Inkain muinaiset jumalat.
Savu vie näköni,
heijastukseni kirkkaasta pinnasta.


En tunne enää paljoakaan.