Ihmisen kammiot,
keuhkojen katveesta kuolevat ruusut kaasujen sylissä valittavat hetkiään.
Hetkittäin,
kun antaa sydämen huutaa loputtomia minuutteja,
ja taivas maistuu kaikille vain jauholta,
antaisin sen kaiken sataa maailmojen päälle.
Mustaa,
punaista ja kai valkoista.
Sen valossa,
seinät sulavat kaikkien ympäriltä.
Materia palaa,
ja varpaat kovettuvat kiinni kaikkeen.
Silloin luon ylleni taidetta.
Annan pintojen kadota,
ateljeen murtua paatokseen ja luoda jotain rumaa.
Että kaiken jälkeen voit nähdä itsessäsi taas jotain kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti