Ymmärryskaava

Sanat,
rimpuilevat suussa kuin viimeyön mönkiäiset.
Tarttuessani jälleen kerran siihen,
johon en saisi sortua.

Tavujen mukaan merkitys katoaa,
murtuu ja käsiin hajoaa.


Mutta ne olivat minun.

Minä tarkoitin sitä.


Alanko morsettaa sinulle?
Kirjoittaisinko satoja teesejä,
joista saisit vain sen käsityksen;
Ihminen on joskus hukassa.
Ja arki vie kaikesta tolkun.


Jos polttaisin yhteiset siltamme,
tuntuisiko se kaikki taas helpommalta?