Hänen jälkensä

Taas jälkeenpäin,
kun laskevassa yössä,
nuolin uusia haavoja,
jotta riipivä kipuni,
antaisi edes yhden hetken,
vapaalle miehelle.


Käsieni hiertymät,
ranteeni punoittaa.
Kaulaani en edes,
kirkkaassa valossa,
uskalla katsoa.


Hänen hajuvetensä muistan.


Katselen vaatekappaleita,
joita hän ripotteli asuntooni.
Jotten vahingossakaan,
pienissä, onnellisissa hetkissäni,
unohtaisi häntä.


Maistan hänen kynsilakkansa.


Etsin uudet sukat,
puen puseroni jäänteet,
samaan kasaan ne lopulta päätyvät.
Katson vaaleaa lattiaa,
sormieni läpi.


Silmäni verestävät.


Haistan rasvan.


Vaihdan sen lukon,
kahvikupin ääreltä.
"Kolmas kaappi oikealta" hän sanoi.


Vain hänellä on siihen avaimet.


Kääriydyn riekaleisiini,
kuuntelen rapinaa seinissä.
Annan kahvin kuolla pannuunsa,
kaadan sen täyteen suolaa.


Kumpa edes se,
oppisi muunkin keinon,
kuin napista valumisen.