Parempi kuin palaa pohjaan

Sumussa.


Määränpää merkitty,
vanhenevaan karttaan.
Teiden nimet vääriä,
tiet väärillä mäillä.
Mäet ympärillä kuvitellun laakson,
laakso kasvavana autiomaana.


Olen kuitenkin perillä.


En osaa kertoa,
sen maan nimeä,
jolla hetkittäin,
jaksoittain,
jaksan astella.
En tunne maastoa,
en luontoa.
En sen kauneutta,
tai julmuuden verhoa.


Tunnen kuitenkin itseni.
Tiedän mitä haluan.
Tiedän miten toimia,
ja olla.


Kaikkia askeleita,
voisin katua.
Harppausten seassa,
oli harhajälkiä.
Vääriä valintoja.
Tummia viivoja.


Kuitenkaan,
en tässä,
en nyt,
osaa,
halua,
tai ehkä ymmärrä,
katua mitään.


Sillä olenhan nyt,
tänä kokonaisuutena,
tässä ja nyt.
Hämmentävällä tavalla,
sumussa,
olen onnellinen.


Onnellisesti eksynyt.