Suola

Niinä päivinä,
edes viini ei auttanut.
Pyöritin pöydälläni samoja lehtiä,
jotka pistin eilen takkaan.


Miksi kaduin,
ja annoin sormiini jäljet palaa.
Miksi havittelin luettua tuhkaa.


Laskin simpukoideni kuoret,
jotka nekin,
odottivat jotakin.


Niitä en kuitenkaan,
tuikannut tuleen.
Tarvitsin näet,
ystäväni rakkaani,
tuhkakupit ystävilleni.


Meren suolasta,
yritin saada kyyneleitä pullooni.
Minä kun en,
useimminkaan,
suuremmin itke.


Kaipaan sitä,
toisinaan.
Muuttumista meren kahdeksi joeksi,
sortumien kasaamaksi,
murtuvaksi kokonaisuudeksi.


Kaipaan heikkouttani.
Vaikka se onkin kovin läsnä,
joka tapauksessa.


Joka hetkessä.